Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

T.G.I.F.

perjantai 9. syyskuuta 2011

T.G.I.F.


Sain vasta hiljattain aikaiseksi katsoa Katy Perryn uuden musiikkivideon Last Friday Night -biisistä. Ihan uskomattoman hauska video enkä vain voi uskoa, että Katy Perrystä on saatu sen näköinen kuin hän nörttimäisessä Kathy Beth Terry -roolissaan on. Ja mikä mahtava eläytyminen! Aivan loistava video!

Myöhemmin videossa Kathy saa kunnon makeoverit joten myös värikkäät meikit ovat menossa mukana (kuva yllä)! Nyt siis päätin näin perjantain kunniaksi väsätä kyseisen videon meikit.




Huuliin lipaisin tuota Wet N Wildin huulipunaa sävyä Hot Paris Pink, jonka olen aiemminkin täällä blogissa jo maininnut. Silloin sanoin, etten ole oikein varma sen sävystä enkä tunnu tottuvan siihen millään. Nyt olen kuitenkin tykästynyt siihen ihan hirveästi kun olen rohkaistunut muutenkin eriväristen punien suhteen. Loppujen lopuksi minkä tahansa värinen räikeä huulipuna näyttää hyvältä.

Itse silmämeikkiin käytin tällaista H&M:n Minnie Mouse -luomiväripalettia. Käytin sävyjä 3, 4 ja 6 eli noita oikean ylänurkan vaaleanpunaisia ja sittan tuota keskeltä löytyvää sinistä. Käytin vaaleanpunaisia silmämeikin lisäksi myös poskiin ja ohimoille. Pigmentti näissä oli yllättävän hyvä ja sävyt oli juuri sopivan 'karkkimaisia' tähän meikkiin.

Itse toteutin meikin tiivistettynä näin; sinistä alaluomille ja häivytys melkein kulmakarvan sivuun saakka, sinistä liikkuvalle luomelle, punasta taas liikkuvan luomen yläpuolelle. Lisäsin vielä IsaDoran Perfect Contour kajaalia sävyä 79 Bright Turquoise alaripsien tyveen vahvistamaan väriä. (Sen unohdin kuitenkin tietty kuvata, hups!)

Mitä mieltä olette tästä meikistä? Ja minne uskaltautuisitte näin värikkään meikin itse laittamaan? Itse ajattelin lähinnä vappua. :D Tää on kuitenkin omasta mielstäni värimaailmaltaan hirveän suloinen. Sellainen, että tekisi mieli pomppia hattaralinnoissa karkkikaulakorut kaulassa. Kivaa perjantaita kaikille!

Tunnisteet: , , , , , ,

9 kommenttia:

9. syyskuuta 2011 klo 11.40 , Blogger Nenna kirjoitti...

ihanan pirtsakka meikki kyllä! tekis mieli alkaa itsekkin leikkii väreillä :D

 
9. syyskuuta 2011 klo 11.59 , Blogger Iina kirjoitti...

Joanna ootko harkinnu mitää meikkaajan/maskeeraajan uraa?? huhh!

 
9. syyskuuta 2011 klo 13.16 , Blogger Joanna kirjoitti...

Nenna:
Siitä vaan kokeilemaan! :)

Iina:
Pah no en nyt sentään! :D

 
9. syyskuuta 2011 klo 16.38 , Blogger Emmi kirjoitti...

TOSI herkullinen! osaisinpa ite tehdä vastaavia, kyllä sitten kelpais lähtee diskoilemaan etelän lämmössä...

 
10. syyskuuta 2011 klo 2.49 , Blogger Joanna kirjoitti...

Emmi:
Ei oikeesti oo hankala! :) Kannattaa kokeilla, kyllä sitä pääse jyvälle aika nopeesti, mullakin oli toi "mallikuva" koko ajan vieressä niin siitä vaans sit kattoo et "joo, vielä vähän tota väriä tonne" jne!

 
10. syyskuuta 2011 klo 7.24 , Blogger Sofia kirjoitti...

Ihanan pirtee ja värikäs meikki! Pinkki ja sininen ei aina sovi hyvin yhteen, mut nää sävyt natsaa kyl tosi hyvin. Ja syötävän söpö huulipuna!

 
10. syyskuuta 2011 klo 7.57 , Blogger Joanna kirjoitti...

Sofia:
Joo semmosia syviä punasen ja sinisen sävyjä on vaikea yhdistää mut tämmöset pastillisemmat sopii hyvin! :)

 
12. syyskuuta 2011 klo 7.34 , Blogger Jasmin kirjoitti...

Toi meikki on tosi upee! :) Olet niin kaunis!

 
12. syyskuuta 2011 klo 7.52 , Blogger Joanna kirjoitti...

Kiitos Jasmin! :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu