Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

120 plus 7!

tiistai 22. marraskuuta 2011

120 plus 7!

Niin mitä on 120? No värejä! Olen jo niin pitkään himoinnut kaikki värit kattavaa superpalettia kokoelmaani ja nyt sain sen vihdoin hommattua. Olen yleensä kauhistellut moisten pakettien hintoja, ebaysta saisi ilmeisesti halvalla myös, mutta olen aina ollut jotenkin todella huono tilaamaan sieltä. Nyt kuitenkin jotenkin eksyin vapaakauppa.net -verkkokauppaan, ja löysin sieltä 120 luomivärin paletin, josta löytyi siis erilaisia sinisen, keltaisen, vihreän ja punaisen sävyjä. Hintaa palettikokonaisuudella oli vain vaivaiset 15e ja toimitus kaikkiin verkkokaupan tuotteisiin on ilmainen vielä ilmainen!


Tältä näytti huikea paletti kun sen avasin. Melkein huokaisin ihastuksesta. Hassua, että paketti saapui juuri tänään kun olin vielä mielessäni ajatellut alkaa toteuttamaan monia teidän toiveita. Olen vähän odotellutkin tätä palettia ennen kuin olen uusia meikkejä tehnyt, nyt pääsenkin niiden pariin ihan kunnolla!

Aloin heti tutkimaan värien laatua, sillä hinnan huokeus tavallaan epäilytti. Monet testailevat luomivärejä esimerkiksi käsiinsä, mutta minä päätin testata suoraan poskiin, en oikeastaan tiedä miksi. Oli sellainen sotkeva olo. Tälläisiä sävyjä paletista siis löytyy:




Tajusitte varmaan, että tätä 'meikkiä' ei siis ole suunniteltu tai mitenkään mietitty.


En mä ainakaan lähtisi ulos näillä meikeillä.


Toivottavasti ette tekään.


Ettehän?


Olen siinä mielessä vähän hankala luomivärirakastaja, että sen lisäksi, että vaadin vahvaa pigmenttiä, en kamalasti yleensä tykkää helmiäissävyistä. Kuten kuvista näkyy, pigmentit näissä väreissä olivat kuitenkin todella vahvat, eikä helmiäistäkään ollut yhtään liikaa! Riskiostos siis kannatti, sillä sain todella mieleisen palettipaketin mielestäni halpaan hintaan. :) Seuraavaksi ajattelin sijoittaa erääseen toiseen verkkokaupan palettikokonaisuuteen, se jääköön myöhemmin nähtäväksi mihin.

Palataan hetkeksi vielä alkuun, nimittäin paketin saapumiseen. Paketti saapui ilmeisesti Kiinasta, joten armeijanvihreeään pressumaiseen päällysteeseen paketoitu Shanghaista saapunut paketti hämmästytti aluksi suunnattomasti. Vielä enemmän hämmästytti paketin sisältö, sillä ensimmäisenä syliini hyppäsi seitsemän meikkisiveltimen paketti! Mitä ihmettä! 

En ollut siis tilannut siveltimiä, toki aina tahtonut kunnon sellaisia. Itseasiassa kyseisestä verkkokaupasta saa todella huokeita sivellinsettejäkin, joita harkitsin ostavani, mutta jätin kumminkin välistä. Siveltimet oli pakattu hiukan 'oikean paketin', eli luomiväripaletin ulkopuolelle, ehkä kyseessä oli siis jonkin sortin lahkuje. Niin tai näin, jihuu! Siveltimet vielä säilyvätkin hyvin mukanatulleessa siistissä 'sivellinkukkarossa.'




Päätin vielä keventää luomiväripaletin ulkoasua parilla tarralla, jota olen säilönyt sopivaa tilaisuutta varten. Tuo oikeanpuolimmainen lintu on minusta ehkä kaunein tarra ikinä, se on niin hirveän hieno etten kestä. Jotenkin hurjan viehkeä ja vangitseva. Vasemmalla puolella oleva tarra (paletin alla) on jonkin tatuointiliikkeen logo. Molemmat tarrat tatuointimessuilta.



Jos teillä tosiaan on jotain meikkitoiveita, niin otan aina ja ikuisesti toivomuksia vastaan tänne!


Tunnisteet:

20 kommenttia:

22. marraskuuta 2011 klo 10.54 , Blogger Emi kirjoitti...

whooooaaa ihana! rupesi himottamaan itelläkin hommata tollanen C:

 
22. marraskuuta 2011 klo 10.59 , Blogger Joanna kirjoitti...

Suosittelen!! :) Ei oo todellakaan hinnalla pilattu! Ja noi sivellinsetiki mitä siellä oli, mis oli jotai yli 20 sivellintä, vaan jotai 25 kans. :o huuu

 
22. marraskuuta 2011 klo 11.55 , Blogger reetta kirjoitti...

Eih, katoin vaikka kuinka kauan tuota lintutarraa ns. väärin päin. Luulin että siinä on tipu tonttulakki päässä :--D

 
22. marraskuuta 2011 klo 12.04 , Blogger blick kirjoitti...

Ihania värejä!!

millamainen

 
22. marraskuuta 2011 klo 12.11 , Blogger Joanna kirjoitti...

reetta:
hahahaahah! :D ♥

blick:
eikö!! :)

 
22. marraskuuta 2011 klo 12.38 , Blogger Nukke kirjoitti...

oi voi! Ei voi muuta sanoa : )

 
22. marraskuuta 2011 klo 12.41 , Blogger Joanna kirjoitti...

:D

 
23. marraskuuta 2011 klo 3.19 , Blogger Mirette kirjoitti...

hahah, hieno tapa kokeilla värejä :-D

Yks miinuspuoli siinäkin on että asuu miehen kanssa - ei vaan hitto vie enää kehtaa leikkiä meikkileikkejä kotona niinkuin ennen. Sen takia mun blogistakaan ei niitä enää oikein löydy :< höhh.

 
23. marraskuuta 2011 klo 4.28 , Blogger Joanna kirjoitti...

Ajattelin samantien kokeilla naamaan... :D Leiki, leiki! Lukkiudu vaikka vessaan, kaikki naiset tarvitsee omaa aikaa. :D

 
24. marraskuuta 2011 klo 4.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aivan mahtava pigmentti :o menikö siinä kauan, että tuo paketti tupsahti sulle postista? :)

 
24. marraskuuta 2011 klo 4.53 , Blogger Joanna kirjoitti...

Eikö! N. 2 viikko ja risat kesti. :) Sivuilla on oma osio, jossa puhutaan mm. toimitusajoissa ja siellä kyllä varotellaan pitkistä toimitusajoista joten kannattaa varautua! Joulusesonki on myös alkamassa joten toimitusajat nyt lähiaikoina saattaa pidentyä entisestään. Mulla ei ollut mitään kiirettä noiden luomivärien kanssa kun en niitä tarvinnut mihinkään tiettyyn occasioniin, joten en tuskaillut asian kanssa kauheasti. :)

 
25. marraskuuta 2011 klo 5.37 , Blogger Jasmin kirjoitti...

Ite en uskalla tilata noin halpaan hintan noin paljon värejä sisältävää palettia kun tulee jotenkin sellanen olo että toimituksessa on joku porsaanreikä ja jossain pisteessä valmistuksessa joku ei saa palkkaansa :( Itekki tosin oon halvalla ostanu, niiku me kaikki. Tuntuu joskus vaa nii pahalta :D

 
21. joulukuuta 2011 klo 23.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

moikka! eksyin eilen illalla sun blogiin ekaa kertaa ja tän postauksen kun näin niin menin HETI vapaakauppa.net-sivustolle ja tilasin samontein saman paletin.. :D sivellinsettikin sieltä tarttu matkaan! siis aivan hullu sivu,miten kaikki siellä voi olla noin halpaa?? :DD ihanaa ;)

 
22. joulukuuta 2011 klo 1.57 , Blogger Joanna kirjoitti...

Jasmin:
:(


Anonyymi:
Haha, mahtavaa!! :D Odotas vaan kun se kolahtaa luukusta, ihan huippu setti kyllä! Ja sivustoilla mielestäni jossain luki, että miksi on noin halpaa, mutten nyt tietenkään löydä kyseistä sivua tähän hätään...

 
24. tammikuuta 2012 klo 12.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ärrr ei se oo vieläkään tullut :(

 
24. tammikuuta 2012 klo 12.44 , Blogger Joanna kirjoitti...

:( siis palettisi? millon tilasit?

 
25. tammikuuta 2012 klo 14.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuollon 22.joulukuuta pistin tilaukseen eikä vieläkään näy palettia!! :( jospa se sieltä tupsahtaisi pian :)

 
25. tammikuuta 2012 klo 14.24 , Blogger Joanna kirjoitti...

Tosiaan siellähän varoitellaan jo etukäteen pitkistä toimitusajoista. :/ Kuukausi on vissiin aika perus ja koska oot pistänyt joulusesonkina voi olla että sen takia on venynyt? Toivottavasti tulee pian! :) Jos ei helmikuun kuluessa ala kuulua niin sitten huolestuisin ja ottaisin jo yhteyttä!

 
18. maaliskuuta 2012 klo 3.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi v*ttulainen, olen tuo samainen anonyymi joka on tilannut kyseisen paletin. en voi todellakaan kehua kyseisen sivuston toimituksia..nimittäin paletti ei ole vieläkään saapunut :( otin jo kertaalleen yhteyttä vapaakauppa.fi:hin niin lähettivät uuden paletin kun edellinen oli luultavasti "hävinnyt" matkalla luokseni.. pahoin pelkään että näin on käynyt myös toisenkin kohdalla.. jokohan luovuttaisi :D ärr är !

 
18. maaliskuuta 2012 klo 4.21 , Blogger Joanna kirjoitti...

Voi itku!!! :(

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu