Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Joannan korutehdas - Fimo tutorial

lauantai 12. marraskuuta 2011

Joannan korutehdas - Fimo tutorial

Olen kavereilta, blogeista ja muualta jo ihaillut itsetehtyjä koruja. Viimeisen vuoden sisällä pinnalle on noussut Fimo-massa, tai ainakin minun korviini on kantautunut, onhan se voinut olla 'pinnalla' jo aiemminkin. Jokatapauksessa, nyt sain vihdoin aikaiseksi ostaa omaakin massaa sillä olen jo pitkään palanut innosta kokeilla tätä ihmemassaa!

Massaa on saatavana useissa ihanissa vareissä, värikokoelman nähdessään tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen karkkitehdas, joten 'karkkikorut' ovatkin varmaan suosituin keksintö massatehtailijoiden parissa. Vaikka värikkäät korut ovatkin suloisia, itse tykkään enemmän tyyllitellyistä, massiivisista ja näyttävistä koruista, jotka täydentävät asua kuin asua. Valitsin siis mukaani kaksi mustaa massapakettia.

Tahdoitte tutorialia, joten tässä kaksi eri tapaa, jolla tein ensimmäisessä korutehdas-postauksessani esittelemäni korut!

Inspiraatio
Vaikka alunperin tahdoin tehdä vain sormuksia, mielessäni oli myös eräs kaulakoru, jonka olen tahtonut ikuisuuden. Ylläoleva Supreme-kaulakoru vei sydämeni nähdessäni sen ensimmäistä kertaa ja olen etsinyt samanmoista kaulakorua itselleni sitä kuitenkaan löytämättä. Mikäs siis sen parempaa kun tehdä itse? Samalla Supreme (eng. "Ylivertainen") on hauska voimakoru, varsinkin itsetehtynä.

Tarvikkeet: Fimo-massaa, uuni, leivinpaperi, veitsi, alusta (esim. söpö Disney-pelilauta).

ENSIMMÄINEN TAPA


1. Supreme-korusta oli tarkoitus tulla mahdollisimman siro ja kaunomainen, joten näin parhaaksi rullata palan massaa ensin pitkäksi, mahdollisimman ohueksi pyöreäksi nauhaksi.


2. Nauha sitten käännetään haluttuun muotoon, tässä tapauksessa koristeelliseksi S-kirjaimeksi.


3. Pyrin tekemään kaikki yhteen pötköön, mutta jotkut kirjaimet oli pakko muotoilla yksitellen erikseen ja sitten muovata kiinni muuhun sanaan.


4. Tahdoin tekstistä enemmän levymäisen kuin moniulotteisen, joten seuraavaksi asetin leivinpaperia massan päälle ja litistin tekstin. Tähän tarkoitukseen käyvät esimerkiksi kaulin tai kirja. On ihan ok myös esim. pomppia tekstin päällä. (Krhm.)


5. Koska kyseessä on kaulakoru, tein myös reiät valmiiksi sillä en tahtonut ketjua suoraan tekstistä roikkumaan. Tein reiät nauloilla ja annoin olla siinä hetken tehdessäni muuta. Massa ei turpoa uunissa, joten nauloja ei tarvitse eikä edes kannata laittaa uuniin. Tässä vaiheessa voi myös veitsellä korjailla reunoja.

TOINEN TAPA


1. Kaulin massan levyksi, jotta voisin kaivertaa siitä tahtomani muodon. Ajattelin, että reunoista tulisi ehkä tasaisemmat jos piirtäisin leivinpaperille sapluunan, leikkaisin sen irti ja asettelisin massan päälle. Tein siis niin ja menihän prosessi kieltämättä vähän harmimattomammin.


2. Näin sitten leikataan veitsellä sapluunan reunojen mukaisesti!

PAISTAMINEN


1. Massa kovetetaan kuumentamalla uunissa, omassa käytössäni oli Fimo-sarjan Classic, joka on kaikkein helpoin kovettaa. Levitin teokset leivinpaperille pellille ja peitin vielä foliolla.

2. Massaa pidetään uunissa 20-30 minuuttia max 130ºC. Massaa ei saa kuumentaa liian pitkään tai se erittää huoneilmaan vaarallisia kaasuja, joita ei saa hengittää. Myös omat taideteokset menevät pilalle mikä on vähintään yhtä tärkeää kuin oma ihmishenki.

KORUISTAMINEN keksin sanan.


1. Askartelukaupoista, kuten Sinellistä saa koruosia, kuten sormuksia kannalla (yllä), kaulaketjuja, lukkoja, korviksia, renkaita jne.

2. Jäähtyneet massateokset liimataan näihin koruihin kiinni pitävällä liimalla. Itse kysyin myyjältä neuvoa korujen tekemiseen sopivaan liimaan ja hän osoitti minut oikeaan suuntaan, tämä liima, nimeltään Loctite Superglue Flex Control on superpitävää ja liimasin sillä sormenikin yhteen (t. älykkö) pariin kertaan.... Liimattavien kappaleiden väliin pursutetaan liimaa ja niitä painetaan yhteen 5-30 sekunnin ajan. Sitten pysyy ja hyvin, jes!


3. Koska en ollut varautunut kaulakorun vaan sormusten tekoon, en ollut ostanut ketjuja sun muita ostosreissullani. Revin siis vanhasta rikkinäisestä kaulakorusta irti renkaat ja ketjut ja kiinnitin tekstimassaan, volá!

VALMIIT TEOKSET



Nuo vaatisi mielestäni vielä lakkaamista tai jonkinmoista tasaamista, mutta toistaiseksi ne toimivat ihan hyvin noinkin. :) Kunhan näyttävät kaukaa hyviltä, tuskin kukaan sen tarkemmin katselee.

Onko joku teistä kokeillut Fimo-massaa, tai inspiroituiko joku kokeilemaan? Massat
Sinellin verkkokaupasta tai putiikista paikan päältä! 


Tunnisteet: , ,

12 kommenttia:

12. marraskuuta 2011 klo 1.12 , Blogger Kiki kirjoitti...

Vau, se ei ookkaan ton vaikeempaa! :) Ja aivan ihania koruja oot väsäilly! Aiotko tehdä vielä lisää?

 
12. marraskuuta 2011 klo 3.02 , Blogger Nukke kirjoitti...

Noi on kyllä ihan älyttömän upeat! :) Ite tykkään myös väsäillä kaikenlaista mutten koskaan saa aikaiseksi ostaa ( saatika mennä )askarteluliikkeisiin : D Tosin en tällähetkellä omista edes uunia, joten noiden tekeminen olisi aika mahdotonta :'D

 
12. marraskuuta 2011 klo 5.37 , Blogger Joanna kirjoitti...

Kiki:
Jep! Ja todellakin aion! :) Vahaa meni vasta puoli pakettia jos sitäkään, on tosi riittoisaa!

Nukke:
Kiitos paljon! :) Askarteluliikkeeseen vain hopihopi, siellä lähtee järki kun tahtoo kaiken! :D

 
12. marraskuuta 2011 klo 8.52 , Blogger Iina kirjoitti...

mää en ollu aiemmin ees kuullu kyseisestä vahasta, mutta nyt heräs kyllä mielenkiinto!

 
12. marraskuuta 2011 klo 9.23 , Blogger Joanna kirjoitti...

Aijaa! Suosittelen. :)

 
12. marraskuuta 2011 klo 9.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

se on massaa eikä vahaa

 
12. marraskuuta 2011 klo 10.08 , Blogger Joanna kirjoitti...

totta!

 
13. marraskuuta 2011 klo 8.59 , Blogger Unseen kirjoitti...

Ai teit ne fimosta :D olisit heti sanonu <3 :D ihana tuo supreme

 
13. marraskuuta 2011 klo 9.05 , Blogger Joanna kirjoitti...

No en mä muistanu sen nimeä :D "joku musta massa sinooperista" on melkein yhtä tarkka kuvaus....? kiitos♥

 
13. marraskuuta 2011 klo 11.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Massa myös saattaa syttyä tuleen jos sen unohtaa uuniin pidemmäksi aikaa.
Nimim. Kokemusta on :D

 
26. marraskuuta 2011 klo 10.46 , Blogger Nettaa kirjoitti...

http://nimesi.fi/

ite tahtoisin olla laiska ja tilata tuolta just tollasen "carrie-korun" :--D

 
27. marraskuuta 2011 klo 5.05 , Blogger Joanna kirjoitti...

Ano:
Kiitos varoituksesta :D

Nettaa:
Melkein samanmoisen saisi fimostakin kyllä tehtyä, hintaero on kuitenkin aika suuri. :D Fimo 2,50e/paketti, nimesi.fi n. 45e/ koru mitä tuolta katoin! Toki jos haluaa täysin tuollaisen ja kunnon laatua ja nimenomaan metallista eikä vahaista niin...

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu