Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Projekti: Farkkuliivi

maanantai 14. marraskuuta 2011

Projekti: Farkkuliivi

No näitähän nyt on näkynyt melkein jokaikisessä blogissa, jonka pitäjä on itse tehnyt koskaan mitään mutta hei, jaampas silti oman projektitarinani! Eli työn alle pääsi farkkutakkini, jonka ostin Gina Tricotin alesta joskus viime vuonna. 

Takki oli alkuperäisenä 'ihan kiva' eli ihan päälläpidettävä, mutta malli kuitenkin vähän mitäänsanomaton. Farkkukangas on vaaleahko ja jo valmiiksi hieman revitty sieltä sun täältä. Päätin muuttaa ja koristaa löysähkön farkkutakin hieman särmikkäämmäksi farkkuliiviksi.
Ensimmäinen vaihe on tietenkin hihojen irrottaminen. Käytännössähän kärsimättömänä ne voisi varmaan vain leikata pois, mutta 'oikeaoppisesti' hihat lähtevät irti purkamalla ompeleet, sillä hihathan ovat erillisiä kappaleita, jotka on alunperin vain ommeltu kiinni takin liiviosuuteen. 

Purkuria en löytänyt, mutta kynsisakset ajoivat saman tehtävän. Ompeleita oli neljä riviä, mutta ne sai katkottua aina yhdellä vedolla, siitä sitten vain hiljalleen purkamaan! Tämä vaihe voi käydä vähän turhauttavan hitaaksi joten itse koin parhaaksi katsella sarjoja samalla. Keskittymistä kun tämä puuha ei paljon vaadi!

Ja alla kuva siitä miltä liivin näyttää tämän jälkeen, jihuu!! Jo tässä vaiheessa liivi oli periaatteessa käyttövalmis. Ajattelin, että joskus voisin ehkä lyhentää tuota hieman jos taidot riittävät, mutta tuskmpa saan aikaiseksi pitkään aikaan, eikä tarve nyt oikeastaan suuri olekaan. :)
Seuraavaksi tahdoin koristella liivin niiteillä. Tilasin niitit Hoo & Pee verkkokaupan alla toimivasta niitit.fi -kaupasta. Pakko vielä erityisesti kehua kaupan helppokäyttöisyyttä sekä toimitusvauhtia! Ensinnäkin kaupasta on helppo valita itse ihan tasan kuinka monta niittiä tahtoo tilata ja maksaa pystyy superhelposti omassa verkkopankissaan eli luottokorttia ei tarvita. Niittivalikoima on myös ihanan laaja ja nappeja löytyy perusniiteistä vaaleanpunaisiin ja mustiin muotoiluihmeisiin. 

Sitten toimitusaika, HUH! Viimeisen erän niittejäni tilasin torstaipäivänä ja ne saapuivat minulle.... perjantaina! Siis seuraavana päivänä! Mitä ihmettä? Muuttohaukkoja ja gepardejako siellä työskentelee? (Ne on maailman nopeimpia eläimiä, googletin.)

Eikä nuo tuotteet kyllä hinnoillakaan pilattuja ole. Mitä enemmän tilaat, sitä enemmän alennusta saat, yli kymmenestä kappaleesta 20%, yli kahdestakymmenestäviidestä kappaleesta 40% ja yli sadasta kappaleesta jo 60%! Lisäksi toimituksen mukana tuli esite, jossa oli vielä erikseen alennuskoodi seuraavaa mahdollista tilausta varten, huippu! Tulen ehdottomasti tilaamaan uudelleen ja useamminkin nyt kun tiedän miten helppoa se on!  
Luulin tilaavani 'normaalikokoisia' pyramidi-pikkuniittejä, mutta paketin saapuessa niitit olivatkin kaksinkertaisesti suurempia. Onni kuitenkin onnettomuudessa, sillä oikeastaan tykkäsin näistä isoista niiteistä paljon enemmän. Niittien kiinnittäminen on vähän tukalaa ja käy kipeäksi sormille, mutta vaiva on kyllä sen arvoista!

Parempien kuvien puutteessa tässä liivi on valmiina, on kyllä kivan näköinen verrattuna alkuperäiseen persoonattomaan farkkutakkiin! Verrattuna punkkarikavereideni liiveihin tuo näyttää kyllä hieman alastomalta vaikken itse punkkari olekaan, mutta saattaa olla, että keksin vielä jotain koristetta, saa nähdä.






Tunnisteet:

13 kommenttia:

14. marraskuuta 2011 klo 7.32 , Blogger Minna.K kirjoitti...

Sun farkkuliivi on ihan super! Ja tykkään vaan näistä sun kuvista ihan överipaljon!

 
14. marraskuuta 2011 klo 8.53 , Blogger Annika kirjoitti...

Aivan ihana tuo liivi valmiina! Alan harkita oman farkkutakin koristelemista timanteilla ihan tosissani :D

 
14. marraskuuta 2011 klo 9.44 , Blogger JT kirjoitti...

tosta tuli superkiva!
J

 
14. marraskuuta 2011 klo 11.33 , Blogger Nukke kirjoitti...

tosi magee : ) Ja hirveen hyvät niittialennukset! Pitääkin tsekata kyseinen saitti

 
14. marraskuuta 2011 klo 12.09 , Blogger Jasmin kirjoitti...

Hei vou noin niitit on super kivat! Yleensä ite en osaa pukeutua niitteihin yms, mutta ton tapasen voisin todellakin kuvitella ittenikin päällä :)

 
14. marraskuuta 2011 klo 12.17 , Blogger Peeta kirjoitti...

Joo ne on kyllä siistejä kun selästä puolet on niittiä! mut on toiki hieno =) ja komppaan Minnaa, sul on ihania kuvia ja tää ulkoasu blogissa on tosi kiva!

 
15. marraskuuta 2011 klo 3.32 , Blogger Joanna kirjoitti...

Minna:
Hihiii kiitos paljon ja superkiva kuulla että tykkäät kuvista, varsinkin kun tavallaan aloittelen vasta. :)

Annika:
Ei mitään harkitselemisia vaan koristelemaan mars!

JT:
Kiitos :)

Nukke:
No joo olen kyllä ihan älyttömän rakastunut kyseiseen verkkokauppaan!♥

Jasmin:
Hihii kiitos! Mäkin tykkään. :)

Peeta:
Nojoo, but I could never pull that off, oon niin nössö kaikin puolin. :D Kiitos Peeta!♥

 
15. marraskuuta 2011 klo 6.11 , Blogger Mikaela kirjoitti...

Tulipas siitä hieno!! :)

 
15. marraskuuta 2011 klo 6.12 , Blogger Joanna kirjoitti...

Hihiii kiitos! :)

 
11. joulukuuta 2011 klo 10.45 , Blogger Irina kirjoitti...

ompas hieno:)

 
11. joulukuuta 2011 klo 11.03 , Blogger Joanna kirjoitti...

Hihiii, kiitos! :)

 
19. kesäkuuta 2012 klo 23.40 , Blogger Hanna kirjoitti...

oo miten hieno :---)!

 
20. kesäkuuta 2012 klo 0.58 , Blogger Joanna kirjoitti...

Hanna:
Jeee kiitos! :) Sit kun vielä sais loputkin merkit paikalleen, just tilasin muutamat kangasmerkit HooPeestä!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu