Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rakkauspeili ja lamppujuttuja.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Rakkauspeili ja lamppujuttuja.

Kesän lopussa vierailin ensimmäistä kertaa vuosiin Ikeassa. Siellä tapasin kohtaloni, peilin nimeltä Ung Drill. Kotiinlähtiessä ero peilistä tuntui sietämättömältä. Näin peilistä unia ja kaipasin sitä kovin. Nyt palasin Ikeaan ja tapasin rakkaani jälleen, nyt minulla ei ollut enää sydäntä jättää sitä uudelleen vaan otin rakkaani mukaan.

Muistatte ehkä jo vastakkaisen seinäni muodonmuutoksen hiljattain, rakastan kyseistä seinääni ja tarkoitukseni oli maalata jotakin lisää myös tälle seinälle. Onneksi en kuitenkaan ehtinyt, sillä rakkauspeilini sopikin tälle seinälle täydellisesti. Siirsin lippujani ja lappujani hieman syrjään peilin tieltä ja asetin peilin niiden kaikkien keskelle. Koristeellisen peilin ja yksinkertaisten lappujen kontrasti on minusta jotenkin niin hauska, että toivon lippuja kertyvän pian lisää, jotta niitä riittäisi leviämään enemmän myös peilin yläpuolelle.


Rakastan.




Katsokaa nyt noita kehyskiekuroita!!


Alunperinhän lähdin Ikeaan vain "hakemaan yhden lampun." No, hyvin meni sekin... Onneksi se lamppu edes lähti kuitenkin mukaan. Hintaa oli muistaakseni alle kymppi. Valitsemani lamppu on valkoinen ja yksinkertainen. Ajattelin, että tuo on sen verran neutraali, että se sopii sekä nykyiseen huoneeseeni, että uuteen kotiini kuin joskus muutan.


Sininen johto, punainen johto... PAPPAAAA!!


Kuusi tuntia myöhemmin...


Äippä toimi valonkantajana.


JEE!!♥



Tunnisteet:

11 kommenttia:

15. marraskuuta 2011 klo 9.58 , Blogger annaemilia kirjoitti...

upee toi tokavika kuva! :o

 
15. marraskuuta 2011 klo 10.09 , Blogger Joanna kirjoitti...

Mustakin!! Äiti ei vaan saletisti tykkäis, että se on täällä. :D Toivottavasti se ei löydä....

 
15. marraskuuta 2011 klo 11.45 , Blogger Nukke kirjoitti...

Ite aion myös hankkia kyseisen peilin... tai kehyksen :)

Samankaltainen kehys tulee kyllä olemaan jo kuukauden päässä käsivarressani osana tatuointia :-D

 
15. marraskuuta 2011 klo 11.49 , Blogger Peeta kirjoitti...

Tokavika kuva on kyllä todella upea =)

ps. tosta sanavahvistuksesta, suosittelen ottamaan sen pois koska se on kerta kaikkisen turha! siitä ei seuraa mitään jos sitä ei ole. voi olla että se vähentää kommentointia koska mua se ainaki rassaa (vaikka onkin vain pikkuvaiva) :)

 
15. marraskuuta 2011 klo 13.01 , Blogger Joanna kirjoitti...

Nukke:
Oi kuulostaa hyvältä!

Peeta:
Hihii kiitos! :) Ja jaa, en tiennyt sen edes olevan päällä. :D Pistin pois, kiitti vinkistä!

 
17. marraskuuta 2011 klo 1.20 , Blogger Jasmin kirjoitti...

Uskomattoman upeita kuvia! Ja toi sun seinäs. Älyttömän ihana ja kaunis ja yksityiskohtainen. Ihana Marilyn ! <3 Love It

 
17. marraskuuta 2011 klo 4.33 , Blogger Joanna kirjoitti...

Kiiiitos Jasmin!♥ Hassua että niin moni tykkäsi postauksesta jonka pääpointtina oli käytännössä peilin ripustaminen seinälle/lampun vaihtaminen :-D

 
18. marraskuuta 2011 klo 3.01 , Blogger Riikka kirjoitti...

Älyttömän ihania kuvia, varsinkin toi tokavika!

 
18. marraskuuta 2011 klo 3.12 , Blogger Joanna kirjoitti...

Kiitos Riikka! :)

 
30. marraskuuta 2011 klo 10.04 , Blogger Minka kirjoitti...

mulla on sama lamppu! tosin isompana versiona ja olohuoneessa, on kyllä tosi kiva :)

 
30. marraskuuta 2011 klo 13.24 , Blogger Joanna kirjoitti...

Joo yllätyin miten paljon tuosta loppupeleissä tykkään. :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu