Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Käykää äänestämässä!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Käykää äänestämässä!

En provosoi teitä sen enempää poliittisilla mielipiteilläni tai käske teidän äänestämään omaa suosikkiani, käsken teitä kuitenkin äänestämään piste. Siis äänestämään ylipäätään. Äänestää voi klo. kahdeksaan asti eli vielä ehtii helposti! Tänään täytetään maamme tärkein työpaikka ja äänestämällä ansaitsette myös oikeutenne valittaa lopullisesta päätöksestä. ;) Jos päätös ei ole mieleisenne ettekä ole äänestäneet niin paha lähteä harmittelemaan kun on liian myöhäistä. Siis, äänestäkää jos suinkin kykenette!


Äänestyspaikkani oli vanhalla koulullani mikä oli mielestäni hauskaa! Kävin koko peruskoulun samassa laitoksessa.


Äänestämässä kävin äipän kanssa! Suokaa anteeksi naamani, saavuin kotiin vasta myöhään yöllä sillä olin katsomassa ihanaakin ihanemman Chisun keikkaa Nosturilla, siitä lisä myöhemmin! Siksi sudin vain vähän puuteria, ripsiväriä ja huulikiiltoa ponkaistessani sängystäni vaaliuurnille.

Niin, ja ketä äänestin? No, sovitaan vaikka etten ota kantaa ennen tuloksien julkaisemista, mutta voisin laittaa tähän vaikka loppukevennykseksi vielä yhden täysin satunnaisen biisin. ;)








Tunnisteet:

11 kommenttia:

22. tammikuuta 2012 klo 5.48 , Blogger rva ruusunen kirjoitti...

Eih, mä linkkasin juurikin samaisen biisin omaan blogiin :) Way to go, girl! (;

 
22. tammikuuta 2012 klo 6.07 , Blogger Joanna kirjoitti...

Hahah, aijaa! :D Jess!

 
22. tammikuuta 2012 klo 7.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wow ku mamis näyttää nuorelta::-) katoin eka et siis on joku sun kaveri..::-)

 
22. tammikuuta 2012 klo 7.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onpas nuorekas äiti, ihana! katoin ensin, että varmaan joku sun kaveri :>

äänestäminen on kyllä jokaisen kansalaisen oikeus, josta ei kyllä pitäisi kieltäytyä. ei ymmärrys riitä niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät viitti äänestää :D

 
22. tammikuuta 2012 klo 13.09 , Blogger Joanna kirjoitti...

Ano:
Haha, joo mun äippä on kyl nuorekas! :)

 
22. tammikuuta 2012 klo 13.10 , Blogger Joanna kirjoitti...

Ano2:
Joo ei todellakaan! Tavallaan ymmärrän sen jos ei tahdo kannattaa ketään ehdokkaista mutta se ettei jaksa niihin edes perehtyä ja yrittää koska "ei jaksa" niin huh...

 
22. tammikuuta 2012 klo 13.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Apua miten outoo :) Löysin blogisi ihan about puoltuntii sit kun googlettelin miten saa kajalin pysyy silmissä... (:D) jäin lukee lisää sun juttui ja nyt on kyllä tuttu paikka kuvassa ;) Ite asun tossa ton koulun ihan tien toisella puolella! Pieni maailma=)Mutta joo! Ihan mahtava blogi sulla ja jään kyllä seurailemaan!:)

 
22. tammikuuta 2012 klo 13.50 , Blogger Joanna kirjoitti...

Haha! Itä hoodz♥ Kiva, että jäit matkaan!

 
23. tammikuuta 2012 klo 1.02 , Blogger Erika kirjoitti...

Haha ai vitsi oon vajari. Ihmettelin, et miks ihmiset on linkkailu tota biisiä facebookin täyteen, nyt tajusin :D Kakkonen todellakin oli ykkönen äänestyskopissa! :)

 
23. tammikuuta 2012 klo 1.21 , Blogger Joanna kirjoitti...

Hahah! mahtavaa. :D

 
23. tammikuuta 2012 klo 6.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Harmi kun ei ole ikää :( Jos olisi niin Haavisto saisi ehdottomasti ääneni! Varsinkin tälleen "äänettömänä" ärsyttää ihmiset jotka eivät viitsi mennä äänestämään. Kyllä pitäis kiinnostaa kuka edustaa Suomea! Tai olisi edes kiva, jos nämä laiskat voisivat vaikkapa äänestää jonkun alaikäisen puolesta ;) eihän silloin menettäisi yhtään mitään!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu