Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Huom. Peace-merkit silmissä.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Huom. Peace-merkit silmissä.

Kiitos maailman ihanimmista tsemppikommenteista edellisessä postauksessa, nyt nousen hiljalleen blogimasennuksen syövereistä! Minulla on maailman ihanimmat lukijat. Sydän. Joskus vaan tuntuu siltä, että oma blogi junnaa paikallaan eikä pysty tuottamaan tarpeeksi hienoa sisältöä. Itselläni on vielä rima siinä mielessä korkealla, että postaan joko laadukkaita postauksia tai sitten en postaa ollenkaan. En tahdo esitellä teille hutiloiden tehtyjä postauksia tai edes täyttöpostauksia. Siksi olen mielummin hiljaa, kun postailen turhaan. Tilastot kuitenkin kertovat, että teidän määränne kasvaa jopa silloin kun minä olen hiljaa ja se on hienoa, lämmittää sydäntä. 

Viime joulukuussa usutin teitä kutsumaan kavereitanne blogiini siinä toivossa, että saataisiin kaksisataa lukijaa täyteen, lupasin teille arvontaa sen merkeissä kun tavoite toteutuu. Ajattelin siihen menevän ainakin puoli vuotta, mutta nyt on vasta maaliskuu ja teitä on yli neljä ja puoli sataa! Olette lisääntyneet niin rivakasti, etten ole ehtinyt edes pistämään kahdensadan lukijan arvontaa vielä pystyyn! Olen toki valmistellut arvontaa koko tämän ajan, mutta kuten jo mainitsinkin - tahdon tarjota teille vain parasta. Sovitaan nyt sitten siis, että seuraava merkkipaalu on se viisisataa lukijaa, tai hei, otetaas pientä haastetta, kuusisataa! Kun kuusisataa (600)  lukijaa tulee tässä blogissa täyteen, on vihdoin aika blogin ensimmäisen kunnon arvonnan! Se on nyt tässä kirjallisena ja se on lupaus, siihen asti minulla on nyt vielä aikaa valmistella arvonnan palkintoja.




On hassua miten nopeasti elämä voi heittää kuperkeikkaa. Muutin kuukausi sitten ja tunne-elämäni on ollut siitä asti yhtä vuoristorataa, lähinnä ennemmin siellä huipulla sillä olen ollut aivan superonnellinen lähiaikoina. Eikä edes mistään tietystä syystä, mistä kai tunnistaa juuri sen todellisen onnen, olen vain rakastanut elämääni. En ole ollut juuri siksi, että esimerkiksi minulla olisi maailman ihanimmat ystävät, ihanin poikaystävä tai ihanimpia uusia vaatteita, vaan olen ihan vain ollut onnellinen. Vain onnellinen. Minä olen ollut onnellinen. Pelkkä aurinko saa minut hymyilemään ja se on ihanaa.

Toisaalta mitä korkeammalla leijuu niin sitä karumpi pudotus. Eilen oli jokin pohjanoteeraus ihmisenä ja universumilla oli todellakin kaikki minua vastaan. Olin unohtanut miltä se tuntuu, sillä vaikka olenkin onnellinen olen myös tunnettu säheltämisestäni ja erityisen huonosta onnestani. Eiliseen sitten kulminoitui muutaman viikon stressi ja väsymys ja näki taas mitä saa aikaiseksi kun ei kykene keskittymään mihinkään ja ajatukset joko sinkoilevat joka suuntaan tai sitten eivät sinkoile ollenkaan (en tiedä kumpi on pahempi).

Olin huutanut itselleni huuto.netistä astiaston ja lähdin koulusta aikaisemmin jotta kykenisin sen noutamaan. Astiaston haltija ei suostunut tuomaan ostoksiani esimerkiksi julkiselle paikalle, joten minun piti hakea ne hänen kotoaan paikasta, joka oli minulle tuntematon. Parhaana ystävänäni toimi siis reittiopas, joka kuitenkin kiukutteli ja antoi vaihtoehdoiksi täysin toisistaan poikkeavia reittejä, eli siis jos yhdestä myöhästyi niin seuraava lähtikin ihan toisaalta. Siksi siis palloilin mm. ympäri Arabianrantaa, vanhaa kaupunkia, kurvia, Töölöä ja Malmia ja köröttelin valehtelematta yli kymmenessä bussissa.



Kurvissa meinasi usko loppua sillä kaiken epätoivon keskellä kaaduin keskelle katua suoraan sporan alle, joka onnekseni ei kuitenkaan ajanut yli (mikä oli hirveen kiva). Tietysti suurimpaan ruuhka-aikaan, että kaikki saivat varmasti nähdä, supista ja osoitella. Nostin itse itseni maasta ja klinkkasin kädet verillä rikkinäisen jalkani kanssa sporapysäkille istumaan, samalla huomasin sekä uuden lempirannekoruni, että ei sen kalliimman kuin rakkaan iPodini rikkoutuneen. Tunnelmaa ei edes nostanut ihastuttava viisikymppinen alkoholisoitunut rouva, joka oli sonnustautunut häämekkoon ja verkkareihin, jättänyt 20-vuotiaan hoitonsa kotiin ja suunnannut kohti viinakauppaa hakemaan lisää Leijonaa koska hän oli sellainen myös horoskoopiltaan. Sain siltä sylitanssin, mutta sekään ei tosiaan piristänyt.

Lopulta olin välikohtauksesta huolimatta vain vartin myöhässä, ja kun viimein istuin oikeassa bussissa, sain myyjältä tekstiviestin, että olenko tulossa sillä hänen pitää lähteä vartin päästä. Vastasin, että kaaduin sporan alle kurvissa (mikä okei, myönnän, kuulostaa ihan selittelyltä mutta kun valitettavasti ei ollut) mutta olen kuitenkin matkalla. Myyjä kuitenkin perui kaupat, syytti valehtelijaksi ja kertoi olevansa hyvin pettynyt. Olin siis tehnyt koko reissun turhan takia ja olin lisäksi iPodin ja rannekorun (ja jalan ja kahden käden) verran miinuksella. Tahdoin vain kotiin ja hyppäsin ensimmäiseen bussiin joka vei edes sinne päin. Bussissa tirautin pari kyyneltä ja sain taas osakseni oudoksuvia katseita, kun viimein pääsin kotiin kolme tuntia lähtöni jälkeen, purskahdin itkuun ja käperryin säälittävälle kerälle peiton alle piiloon pahalta maailmalta.

Onneksi en ehtinyt velloa turhautumisessani pitkään, sillä Aikku tyli kylään valehtelematta ehkä viisi minuuttia sen jälkeen kun olin saapunut kotiin. Se oli vielä tuonut mukanaan vähän punaviiniä eikä takertunut liikaa päivän tapahtumiin, sillä oli meillä tärkeämpääkin juoruttavaa. Tarkoitus oli palaveerata työjutuista, mutta päädyttiin juoruamaan ja juomaan viiniä ne tyypilliset viisi tuntia. Tänään olin edelleen niin järkyttynyt eilisen kamaluudesta, että jätin tarkoituksella herätyskellot pois ja nukuin niin pitkään kun tarvitsee, koulu sai jäädä. Heräsin järkyttävään ymmärrykseen siitä, etten pysty juurikaan kävelemään vaikka koko viikonloppu ei pitäisikään muuta kuin seistä. No, pakko vain nilkuttaa.

Kadotin punaisen langan tekstistäni, mutta voi olla että minulla oli vain puhtaasti tarve vuodattaa vaikka olenkin tahtonut pitää blogini kaukana moisesta. Välillä on vaan pakko. Ohessa kuitenkin kuvia erään päivän meikistä, nuo korvikset on mun uudet täysin lempparit, varsinkin saman väristen housujen kanssa. Uskon, että avain blogeissa, muotilehdissä ja kaikissa muissakin hömpötyksissä on se, että ne ovat tietynlaisia henkireikiä. Minulle ainakin. Ei minusta tee pinnallista se, että kirjotan kauneudesta, kosmetiikasta tai tyylistä blogia, sillä se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ajattelisin niitä asioita jatkuvasti. Päinvastoin, vellon aivan muissa ajatuksissa jatkuvasti ja siksi on niin ihanaa uppoutua johonkin suhteellisen merkityksettömään kuten siihen minkä värisiä farkkuja kannattaa käyttää just nyt. En tahdo velloa omissa ongelmissani ja sitten vielä jauhaa niistä blogissani, päinvastoin, tahdon velloa omissa ongelmissani ja sitten kytkeä päälle "Off"-tilan ja miettiä kaikkia ihania tyttöjen juttuja. Se on paljon kivempaa.

Punainen lanka. Joo. Se tosiaan katosi.

Pohja: Peiteväri (Fit Me, Maybelline), tasoittava meikkivoide (Yves Rocher), puuteri (H&M), korostuspuuteri (MSCHIC), poskipuna (Fresh pink, Oriflame).
Silmät: Luomiväri (Vanity, Wet n Wild), kulmat (kulmakarvasetti, Wet n Wild), ripsiväri (Masterpiece, MaxFactor).
Huulet: Huulikiilto (MIYO).
Korvissa Glitterin ristikorvikset, hiuksien latvoissa Color bugia.

Tää päivitys karkasi nyt vähän käsistä, anteeksi, kertokaa jotain kivaa ja piristävää! :)


Tunnisteet: , ,

13 kommenttia:

30. maaliskuuta 2012 klo 2.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tsemiä joanna! mä oon aina ollu sitä mieltä että ei blogeissa tarvi kertoo vaan positiivisista asioista, eihän me kukaan eletä missään täydellisyydessä vaikka kuinka haluttais. sun blogi on yks mun ehdottomasti lemppareista - typy you are awesome! ♥

 
30. maaliskuuta 2012 klo 4.02 , Blogger Qtja kirjoitti...

Voi sinua :-(( Tosi kurja tuo myyjä ja inhottava kaatumisäksidentti, onneks ei käyny pahemmin kuitenkaan! Tsemppiä, huomenna on parempi päivä.

 
30. maaliskuuta 2012 klo 6.44 , Blogger Purpose kirjoitti...

samanlainen tunari kuin minä :D sun blogi on kiva edelleen (oon ennenki ihastellut) ja hyvä homma kun kirjotat muustakin kun meikeistä! Tuo vaihtelua ja on helmpompi samaistua! :)

 
30. maaliskuuta 2012 klo 7.21 , Blogger Alice kirjoitti...

Eilinen päiväsi kuulostaa aika rankalta. Paljon ymmärrystä, voimahaleja ja voimia sulle! Kuulostat blogisi kautta kamalan ihanalta ihmiseltä ja toivon että tulevaisuus näyttää valoisammalta eilisen jälkeen :) Täältä ainakin lähtee pari suojelusenkeliä sulle vahtiin ettei tuu toista samanlaista päivää eteen :)

 
30. maaliskuuta 2012 klo 7.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eikä mikä päivä! Tsemppiä sulle, ei ne kaikki päivät oo tollasia!

 
30. maaliskuuta 2012 klo 9.49 , Anonymous Night at Vogue kirjoitti...

Kuulostaa tosi kurjalta. Mutta nythän ei voi enää mennä kuin ylöspäin!

 
30. maaliskuuta 2012 klo 10.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko toi letti sellane kalanruotoletti vai oonko iha sokee? :) Jos on niin voitko laittaa tänne ohjeet tekemiseen, ne on nii ihania♥ Oon vähä onneton kampauksien kanssa..

 
30. maaliskuuta 2012 klo 11.24 , Blogger PP kirjoitti...

rakastan sun blogias ! :)

 
30. maaliskuuta 2012 klo 12.13 , Anonymous tuuli kirjoitti...

Hei tsemppiä hirveesti! Tiiän niin hyvin sen tunteen ku joskus vaan ihan kaikki menee järjestelmällisesti pieleen. Ja voi että inhoon tollasia epäluulosia ja empatiakyvyttömiä ihmisiä (viitaten tohon myyjään siis)!
En muista oonko aikasemmin kommentoinu tänne mitään, mutta tykkään simona sun blogista :) Oot ihan järjettömän kaunis!

 
30. maaliskuuta 2012 klo 13.18 , Blogger Jasmin kirjoitti...

Kyllä tälläisetkin postaukset on tervetulleita, ainakin mun mielestä :)

Maailma on perkeleen julma ja toi tirskuttaminen ja peiton alle käpertyminen kuulostaa tutulta. Varsinkin kun yksin asuu, en ite voi siltä välttyä. Ajattelen liikaa :( Tsemppiä sulle ja muista että et oo ainoo jonka mieli on maassa joskus!

 
31. maaliskuuta 2012 klo 1.55 , Blogger Joanna kirjoitti...

No worries, kyllä sulla täällä ihan uskolliset lukijat on ;>
Tiedän tuon tunteen, kun on vain onnellinen. Simppelisti. Itsekin oon vain paistatellut auringossa, kolunnut Thamesin rantaa vanhoissa kirjakaupoissa ja nuuhkinut kesän tuoksuja. Siitä huolimatta joskus tulee päiviä, kun kaikki menee vikaan ja eipä niille mitään voi - pitää sitten koettaa jälkikäteen edes nauraa (tai heittää jotain sarkastista läppää) ja antaa olla ;>

 
1. huhtikuuta 2012 klo 2.12 , Blogger ♥ Marja ★彡 kirjoitti...

Voi vitsi sä oot upee, harmittaa et löysin sun blogin vasta nyt! :c

 
1. huhtikuuta 2012 klo 4.45 , Blogger Joanna kirjoitti...

Ano:
No joo ei, mutta mä haluaisin ainakin korostaa niitä positiivisia asioita. En haluu, että kellekään blogiini saapuvalle lukijalle tulisi paha mieli, mielummin hyvä! :) Kiitos paljon ihana.♥

Qtja:
Kiitos! :)

Purpose:
Ihanaa, etten ole ainoa sählääjä! Kiva, että tykäät. :)

Alice:
Joo no vähän! :D Kiitos paljon!♥

Ano:
No toivottavasti ei! :D

Night at Vogue:
Nimenomaan!

Ano:
ON! JEEE!! Mullakin meni ton oppimiseen sairaan pitkä aika vaikka se lopulta onkin ylihelppo tehdä! Jotain tutoa siitä on tulossa ehdottomasti. :) Olisko video kiva?

PP:
rakastan teitä.♥

tuuli:
Niinpä! Oon nimennyt itseni "banaaninkuori-ihmiseksi" sillä hyvin usein täysin ilman omaa syytä elämä tuntuu heittelevän eteen banaaninkuoria, joista liukastun esim. jokaiseen! Ihanaa, että tykkäät.♥

Jasmin:
Jep, yliajatteleminen on mullakin ongelmana! Onneksi sängylle (tai sen alle) voi käpertyä aina!

Joanna:
Jep, ihanat sellaiset! :) Onneksi mä olen nyt hiljalleen jo päässyt tämän päivän kauheuden yli ja voin jo melkein nauraa (vaikka ruhjeet ja kivut ei kauheasti tässä nauratakaan)!

Marja:
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu