Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lepää rauhassa Pokla, nähdään ensi kerralla.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Lepää rauhassa Pokla, nähdään ensi kerralla.

Saavuin äsken Tavastialta Poklan muistokonsertista. Oli hienoa miten sankoin joukoin paikalle oli saapunut väkeä, niin tavanomaisia Tavastian asiakkaita kun Suomen musiikkitaivaan tunnetuimpia nimiä. Tavastian kynnys tuntui aikaisempaa raskaammalta ylittää. Pokla ehti toimia Tavastian ovimiehenä yhtä kauan kuin minä olen hengittänyt. Hän jäi monelle mieleen tietynlaisena inhimillisyyden siltana Tavastian ja sen asiakkaiden välillä. Kun kohtasin Poklan ensimmäistä kertaa, vähän pelotti. Enkä varmasti ollut ainoa; Poklan rujo ulkokuori ja tiukka olemus sopii vääjäämättömästi klubin ovelle. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut ilkeällä tavalla tiukka, vaan lämpimällä. En varmasti ole ainoa, joka muistaa Poklaa tietynlaisena Tavastian isähahmona.


Aloin kiertää keikkoja varhaisteininä varmaan kymmenisen vuotta sitten. Aluksi tutuksi tulivat nuorisotalot, sekä Helsingin Gloria, tietenkään unohtamatta tuttua ja turvallista Nosturia. Kun täysi-ikäisyys iski (tai ehkä vähän aiemminkin), veti Tavastia väkisinkin puoleensa. Siellä tuli katsottua monet keikat, tehtyä monet haastattelut ja tanssittua monet lauantaidiscot. Ovella vastassa olivat aina samat tutut kasvot. Minä muistelen Poklaa myös eräänlaisena oman elämäni merkkipaalun merkitsijänä, kun etenin toimittajanhommissani ja saavuin askel askeleelta lähemmäs unelmaani, tuli siitä hiljalleen elämäntapa. Kun Poklakin tervehti, tuntui Tavastia kodilta.

Monelle Tavastian vakiasiakkaalle on varmaan pinttynyt päähän hyvin erityisesti "Poklan naamavippi"; kevyt nyökkäys narikan suuntaan ja leima käteen. Kun oli skarppina ja vaikutti vähänkään siltä, että aikeet ovat rehdit, tuttu naama riitti eikä nimeä enää tarvinnut listasta tarkistaa. Poklan hyvälle puolelle pääseminen ei vaatinut kummempia toimenpiteitä sillä Pokla oli reilu ovimies. Hän ei nuollut kenenkään persettä eikä kivittänyt ketään turhaan. Poklalla oli tomera ote häiriköiviin asiakkaisiin, mutta heistäkin hän huolehti ja teki aina kaikkensa varmistaakseen, että kaikki pääsevät kotiin turvallisesti. Jos Poklan ohi pääsi Tavastialle, tiesi olevansa turvallisessa paikassa. Pilven reunalla on nyt reilu vahti.

Omaa onnellisuutta kannattaa jakaa ulospäin, se tulee aina takaisin. Olen ujo ja hiljainen persoona ja joskus pelkään, että uudessa seurassa se tulkitaan tylynä ylimielisyytenä. Vastaan kuitenkin muille aina takaisin ja pyrin päivittäin olemaan ystävällisempi kuin edellisenä päivänä. Pienet sanat kuten "kiitos" ja "anteeksi" vievät pitkän matkan. Hymy voi pelastaa monen päivän, etenkin asiakaspalvelijan. Poklan jämäkkä ulkokuori kätki, tai no, ei oikeastaan täysin kätkenyt, mutta sanotaanko, että jokseenkin verhosi taaksensa lämpimän olemuksen, reilun asenteen sekä mahtavan huumorintajun. Hyvältä ovimieheltä tarvitaan asiaankuuluvaa katsetta, joka kertoo jo itsessään kaiken oleellisen, tosin hyvin usein Poklan silmien lisäksi myös hänen huulensa käskivät liian nuorien yrittäjien poistua jonosta seuraavan sekunnin sisään. Hyvältä ovimieheltä tarvitaan myös huumorintajua, kieroka asiakaspalvelutaitoja sekä kykyä suhtautua hyvin erilaisiin ihmisiin. Poklalta löytyi näitä kaikkia.

Kiitin Poklaa aina lähtiessäni, sanoin aina heiheit tai toivotin näkemiset ensi kertaan. Juuri nyt minusta tuntuu, että mikään kiitoksistani ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin mitä Pokla olisi ansainnut siihen nähden mitä hän minulle edusti. Pokla ansaitsee kokoisensa kiitoksen, hän oli suuri mies sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä. Kiitos Pokla. Tavastian ovella on nyt tyhjä paikka. Nähdään ensi kerralla.



Tunnisteet: ,

9 kommenttia:

14. maaliskuuta 2012 klo 17.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ootko sä siis toimittaja tai jotain? :)

 
15. maaliskuuta 2012 klo 0.06 , Blogger Sonia kirjoitti...

Toi oli tosi karu juttu, poikaystävä oli juuri tuona kuolinpäivänä Tavastialla. Pokla oli ovella ja sanoi poikaystävän sieltä lähtiessä, että nyt taitaa olla pojalla ikää, sillä se muisti 12 vuotta sitten alaikäiselle poikaystävälleni antamansa porttikiellon. Sillä kun oli se ilmiömäinen muisti. Poikaystävä ei osannut sanoa mihin aikaan oli kännissä kömpinyt pois sieltä, mutta seuraavana päivänä pääteltiin, että ennen yhtä se sieltä on lähtenyt kun Pokla oli vielä ovella. :/

 
15. maaliskuuta 2012 klo 0.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi ihana teksti!<3

 
15. maaliskuuta 2012 klo 0.47 , Blogger Joanna kirjoitti...

Ano:
Juu, teen friikkutoimittajan hommia!

Sonia:
Poklalla oli tosiaan kaiken muun lisäksi tuo mahtava muisti!

Ano:

 
15. maaliskuuta 2012 klo 2.58 , Blogger Henje kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu!

Viime vikkojen launtait on tuntuneet hassulta, kun on astunut tavastian ovista sisään discoilemaan. Varsinkin se eka lauantai, kun ovella ei ollutkaan tuttu ja turvallinen Pokla valvomassa. Viimeisen vuoden olen tässä nyt about joka lauantai löytänyt itseni tavastialta, tuntuu niin hassulta kun Pokla onkin nyt poissa ovelta..

 
15. maaliskuuta 2012 klo 12.08 , Blogger myysa kirjoitti...

olisi kiva kuulla lisää tuosta sun toimittajantyöstä :) Miten olet päätynyt, tai saavuttanut työn? Mihin lehteen kirjoitat, olisi kiva lukea kirjoituksiasi. Kirjoitatko pääasiassa musiikista?

 
15. maaliskuuta 2012 klo 14.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saanko udella mihin Pokla kuoli? :o Ei nimittäin vaikuta mitenkään kovin vanhalta ihmiseltä.

 
16. maaliskuuta 2012 klo 11.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En koskaan itse oo valitettavasti vielä Tavastialle päässyt enkä Poklaa koskaan tavannut, mut tää siun tekstis sai silti tipan linssiin :') Hieno teksti.

 
16. maaliskuuta 2012 klo 13.13 , Blogger Joanna kirjoitti...

Henje:
Mulle on tehnyt tosi tiukkaa astua Tavastian ovista sisään. :(

myysa:
Toimittajana voi olla muuallakin kuin lehdissä. Siitä tulee varmasti enemmän juttua joskus!

Ano:
Sydän petti...

Ano:

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu