Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tyyli on köyhän perusoikeus.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tyyli on köyhän perusoikeus.

Blogeissa on lähipäivinä käyty keskustelua rahasta ja kuluttamisesta, asia josta olen luonnostellut postausta jo blogin alkuajoista lähtien. Aiheesta postasi Sanni, sittemmin Nata sekä vielä Cava. Raha ja köyhyys ovat asioita, joista minulla olisi aivan hirveästi sanottavaa sillä olen koko elämäni ollut se tyttö, jolla ei ole varaa tehdä oikein mitään tai mennä yhtään mihinkään. Luojan kiitos minulla on kuitenkin ollut maailman ihanimpia ystäviä jotka ovat jeesanneet joko lainaamalla rahaa tai konsultoitaessa omien raha-asioideni suhteen. Olen kuitenkin yksinhuoltajaperheestä, jossa on aina ollut taustalla velkakierteitä, perintövelkoja ja ihan saatanasti duunia. Tiedän, että äitini olisi antanut minulle vaikka kuun taivaalta jos olisi kyennyt, mutta joskus tyhjästä on paha nyhjästä. Ja loppujen lopuksi minullakin on ollut asiat aina ihan hyvin.

Ensinnäkin minusta on tärkeää miettiä mitä oikeasti on olla köyhä, ja tarkoittaako se ehkä toisille eri asioita kuin toisille. Köyhyysraja on hyvä mittari ja kertoo tavallaan paljon, mutta tilanteet ovat lopulta aina yksilöllisiä. Lisäksi on hyvä muistaa, että on myös vielä niitä ihan oikeasti köyhiä, joihin sinä et kuulu sillä kykenet lukemaan tätä tekstiä tietokoneesi näytöltä. Tarkoitan nimittäin niitä maailman ihmisiä, joilla perustarpeetkaan eivät ole kunnossa puhumattakaan jostain tietokoneesta. Perustarpeet ovat siis asioita kuten ruoka, vesi ja esim. en tiiä, koti? Asioita, joiden saavuttamisen jälkeen tulee vasta aika tavoitella suurempia tarpeita. Kuluttaminen on ehkä tasantarkkaan siinä kaavassa se viimisin tarve.

Sen sijaan et ole köyhä jos päätät laittaa kuukausitulostasi satasia säästöön eikä sinulla ole siksi rahaa lähteä lomalle Helsinkiin. Olet köyhä jos vedät kaikki säästörahasi tililtäsi, yhdistät ne äitisi kanssa, eikä sinulla silti ole rahaa ruokaan. Jos sinulla on hallussasi summa X ja päätät sijoittaa sen asiaan A jonka vuoksi asia B jää huomioitta, ei sinusta tee köyhää se ettet saanut molempia asioita. Jos sinulla ei edes ole summaa X etkä sen vuoksi saa asioita A etkä B, voi asiaa pohtia uudelleen. Rahan tuloa on nimittäin paha lähteä moralisoimaan, mutta rahan kulutus onkin eri juttu.


Elämäntilanteet ja ihmiset ovat nimittäin erilaisia. Etenkin ne ihmiset. Joku tekee pirusti duunia, joku käy samalla koulua, joku ei pysty tekemään kumpaakaan ja joku ei pysty tekemään niitä samanaikaisesti. Olen aina kadehtinut niitä superihmisiä, jotka kykenevät tekemään kolmea duunia ja käymään koulua, olisin niin onnellinen jos pystyisin siihen mutta tiedän omat rajani ja siksi käyn koulua pyrkien keskittymään vain siihen. Toisaalta minua toisinaan pännivät ne ihmiset, jotka tekevät kolmea duunia ja valittavat silti olevansa köyhiä. Mieleen herää vain kysymys, että valitsitkos kenties elämäntyylisi vähän ylikanttiin vai mihin hittoon ne rahat sitten menevät?

Ja tässä päästään siihen kulutukseen. On täydellisen fine jos käytät rahasi siistiin kämppään, on myös ihan ok jos käytät ne vaatteisiin ja romppeeseen ja on erityisen hienoa on jos käytät ne elämyksiin kuten matkusteluun ja harrastusmenoihin. Osta koko summalla kenkiä tai vaikkapa kookospähkinöitä jos huvittaa sillä rahasi ovat omasi ja niiden käyttäminen asioihin, jotka tekevät iloiseksi on oma asiasi. Ongelma tulee vastaan siinä kun raha ei riitäkkään sitten ruokaan ja oletkin "köyhä". Se on vähän sama kuin valitsisin elämäntyylikseni elää kartanossa Italiassa, mutta sitten kun minulla ei olisikaan varaa maksaa kartanoa, sanoisinkin olevani köyhä. On nimittäin pakko valita taistelunsa, ja jostain on pakko tinkiä. Jos tahdot sen uuden sohvan niin et ehkä voi syödä joka päivä ulkona ja jos taas tahdot syödä joka päivä ulkona, et välttämättä saa sitä uutta sohvaa. 

(Hanki apina duuni -linjalle en lähde tässä postauksessa ollenkaan, sillä ihmiset ovat niin kovin erilaisia kuten jo aikaisemmin mainitsinkin ja ymmärrän hyvin kun joskus ei vain pysty. Asiat eivät vaan ole niin mustavalkoisia. Itse tällä hetkellä opiskelen ja asun yksin, kaikki tuloni ovat tukia tai keikkaluontoisia duuneja. Ja niin, jäänkö sen köyhyysrajan alapuolelle? No jään, ja olen aina jäänyt. Niin "helppo" ratkaisu olisi vain hankkia rinnalle vakityö, mutta mieleni taistelee vastaan. Yritetty nimittäin on, mutta sitten kusee koulu, myöhemmin duuni, sitten molemmat, ja lopulta minulla ei ole hajuakaan siitä mitä tapahtuu tai miten pitäisi olla, en pysty keskittymään mihinkään ja jään lopulta sporan alle kurvissa (pun intended). Arvostan kuitenkin työntekoa ja juuri siksi yritän välillä tehdä edes pieniä työspurtteja. Se on kivaa ja helppoa, kasvattaa kokemusta eikä polta loppuun vaikka sitä tekisikin koulun ohella.)


Rahasta ei usein puhuta ääneen, sillä se on yksityishenkilöille asiana vähän henkilökohtainen ja ihan syystäkin. Minulle rahan kanssa käsikädessä on kulkenut aina nöyryytys mitä jotkut eivät ehkä edes tule ajatelleeksi. Hyvätuloisille, tai edes perustuloisille, on joskus niin uskomattoman vaikea käsittää, ettei sitä rahaa joskus vaan ole. "Lähe bisselle." "Ei oo rahaa." Miten niin, yks bisse, se on jotain viis euroa." "Nii'in." No jos ei oo edes sitä femmaa. Toki myös kuluttamisen määrä laskee siinä sivussa ja voin nyt tässä vähän häpeillen samalla tunnustaa, että omistan yleensä yhdet ehjät kengät per vuodenaika, samassa rikkinäisessä syystakissa olen kulkenut viimeiset viisi syksyä (ja talvea) ja farkkuja löytyy kaapista yleensä yhdet, nekään harvemmin ehjinä. Sitten kun farkuissa on reikä niin sille ei voi mitään, niillä on pakko mennä sillä vaikka niissä onkin reikä, ne ovat edelleen housut. Sitten ihmisten ilmoilla joku avuliaasti ilmottaa, että "hei, sun housut on tuolta haaroista rikki" ja siihen on pakko vastata, että "aijaa, oho" koska se on edes vähän vähemmän nöyryyttävää kuin se, että vastaisit "mä tiedän, mutta mulla ei vaan oo varaa ostaa uusia." Kaikki rahattomat eivät nimittäin myöskään ole niitä köyhiä, jotka asuvat jätesäkeistä kootuissa teltoissa synkillä sivukaduilla ja syövät ruokaa rottien kanssa samoista roskiksista. Joskus ne voivat olla myös niitä kavereita, joilla ei ole rahaa lähteä shoppailemaan silloin kun tuntuu siltä.

Nata kirjoitti, että meillä kaikilla on samanlaiset lähtökohdat kouluttaa itsestänne aivan mitä tahansa. Itse näkisin asian ennemminkin niin, että huolimatta siitä millaisista olosuhteista tulemme tai millaiset lähtökohdat meillä ylipäätään on, meillä on mahdollisuus tehdä elämästänne ihan mitä tahansa tahdomme. Joskus se tarkoittaa vähän kituuttamista, mutta se on yleensä vain vaihe. En minä aio asua HOASilla loppuelämääni ja elää valtion suomien tukien tai opintolainan turvin, hell no, mutta teen sen nyt tai vaikka muutaman vuoden ajan jos se tarkoittaa sitä, että loppuelämäni on sellainen kuin sen oikeasti haluan olevan, eikä sellainen "mitä nyt tähän hätään sain."

Mitä nyt tähän hätään sain, mutta mitä myös tulevaisuuteeni haluan, on esimerkiksi tämä blogi. Olen todella siunattu sen suhteen, että blogini on saanut edes jonkin verran huomiota, että saan testailla kivoja uusia juttuja tätä kautta ja, että minulla on niin ihania lukijoita. Vastustelin pitkään tämän blogin perustamista jo siksi, että eihän mulla ole varaa ostaa koko ajan uutta ja sitten postata niistä. Sitten tajusin, että minulla on blogin pitämiseen silti aivan sama oikeus kuin niilläkin, joilla on moiseen varaa. Ja sitä enemmän ymmärsin myös sen, että myös blogien lukijat ovat alkaneet kaivata myös jotakin todellisempaa kuin sitä loputonta kulutushysteriaa. Tavallaan myös toivon että se, että kykenen mammonattomuudestani (ha!) huolimatta jotenkin ehostautumaan joka aamu ja lähtemään ovesta ulos siedettävän näköisenä, olisi jonkun silmissä inspiroivaa.

"Tyyli on köyhän perusoikeus" oli muuten Aloha! -lehden motto 1980-luvun alussa, mutta ajatuksen juuret ovat vanhemmat. Rikkaiden boheemien oli helppo olla tienraivaajia farkkujen ja villapaidan käyttöön vapaa-aikana kaupungilla, mutta köyhät olivat niiden käytössä intohimoisimpia sillä jos ne tahtoi, piti niihin tuhlata viimeiset roposet ja tinkiä sitten vaikkapa siitä syömisestä. Täysin.



Tunnisteet: ,

28 kommenttia:

1. huhtikuuta 2012 klo 3.34 , Blogger ami kirjoitti...

Tää oli paras näistä viime aikojen rahabloggauksista!

 
1. huhtikuuta 2012 klo 4.47 , Blogger bonnie kirjoitti...

Samaa mieltä Amin kanssa!

 
1. huhtikuuta 2012 klo 4.58 , Blogger Marianne kirjoitti...

Tämä teksti olisi voinut olla mun kirjoittama. Olen siis totaalisen samaa mieltä sun kanssa ihan jokaisessa pisteessä. Ja tiedän niin tuon tunteen tuosta yhdestä bissestä, ja ettei siihen ole varaa. Koska usein mulla ei ole varaa. Ihan paras kirjotus!

 
1. huhtikuuta 2012 klo 5.24 , Blogger Kaisa kirjoitti...

Aamen ! Mulla ei oikein koskaan ole varaa mennä ja tehdä mitä haluaa. Ärsyttää, kun joskus joutuu porukan ulkopuolelle sen takia, että ei vaan pysty lähtemään reissuun kavereiden kanssa tai ravintolaan hienosti syömään. Tosi harmillista, että aikaa ei voisi viettää sitten jotenkin halvemmalla tavalla..
No ehkä mä voitan lotossa vielä joku päivä. : D

 
1. huhtikuuta 2012 klo 5.28 , Anonymous Jou! kirjoitti...

Juu-u! Paras juttu tähän mennessä raha asioista, mitä tyypit on kirjotellu. Jebou! Oot viisas typy. :)

 
1. huhtikuuta 2012 klo 5.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kun mä aiemmin luin ton natan postauksen, tuli aika paska fiilis ja syytti itteensä kun ajatteli sitten, että jokaisella tosiaan on samat lähtö kohdat. NO EI OO ! Oon yh perheestä myös ja just muuttamassa tampereelle, koska en voi jäädä kotipaikkakunnalle lukioon - ai miksi ? mulla on paniikkihäiriö, joka johtuu suurimmaks osaks tästä paikkakunnasta ja näistä ihmisistä, mun on vaan pakko lähteä. Äidillä ei oo varaa maksaa mun vuokria, joten oon aatellut elää tuilla. Natan postaus sai mut kuitenkin maahan ja aattelin, että taidanpa vaan olla laiska luuseri, koska en aio mennä töihin, mutta onneks palautit mut maan pinnalle, koska päässäni kyllä tiiän, että en pysty tälläsenä stressi hermona tekeen työtä ja käymään lukioo, ainakaan paniikkihäiriön kanssa. Eipä Natan lähtökohdatkaan paljon yh perheestä paremmat ollu, ehkä huonommatkin, mutta sillä taitaa löytyä inan enemmän sisua. Ja siks mun mielestä lähtökohdat ei oo samat.

 
1. huhtikuuta 2012 klo 6.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

on se jännä, että jos jossain muussa blogissa ois (ja onkin) kirjoitettu tämmösesta aiheesta, ei mua ois välttämättä kiinnostanu senkään vertaa, että oisin sen lukenu. heti huomatessani että sulta on tullut uus postaus, mun naamalle nousee vaan hymy ja oli sisältö mitä tahansa, oot kirjottanu sen poikkeuksetta tosi kivasti ja kiinnostavasti :) sun blogi on parhautta! ♥

 
1. huhtikuuta 2012 klo 6.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

siis niin loistava kirjoitus! tulen luultavasti aika samanlaisista oloista kanssasi, joten ymmärrän, mistä puhut. olet rohkea ja upea, kun uskalsit jakaa tämän sielunmaisemasi köyhyydestä, joka tosiaan on todella arkaluontoinen puheenaihe, meidän kaikkien kanssa. you go girl! kiitti kun olet olemassa, susta saa niin paljon voimaa päiviin.

 
1. huhtikuuta 2012 klo 7.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä on myös yksi köyhä! Miulla on itellä kaks sisarusta ja vain isä kävi/käy töissä eli lapsuus meni käytetyillä vaatteilla + jauhelihakastikkeella ja makaroneilla. Ikinä ei ollut varaa harrastaa mitään ja auta armias, kun piti mennä lukioon ja ostaa kaikki kirjat käytettyinä ja silti ne maksoivat liikaa.

Lukion jälkeen muutin Helsinkiin opiskelemaan ja en voi vieläkään käsittää ihmisiä, jotka käyttävät 25+ euroa esim. pelkkään t-paitaan tai juhlivat joka viikonloppu. Miulla ei ole myöskään ollut varaa käydä edes kavereiden kanssa pizzalla tai sitten baarissa. Tili ollut nollilla aina ennen seuraavaa opintotukea. Opintolainaakin alkaa olla jonkin verran...

Koko ikä köyhyysrajan alapuolella. Kaikki siksi, että äiti ei käynyt edes lukiota loppuun tai halunnut mennä töihin. Ei tainnut olla tämä sen arvoista.

Ihanaa, että sie pidät kuitenkin tätä blogia ja jaksat oikeasti satsata sisältöön. Ihanaa kevättä! :)

T: Tiramisu

P.S. Miun on nyt rikki eikä ole rahaa uusiin. :D

 
1. huhtikuuta 2012 klo 8.30 , Blogger Inka kirjoitti...

Tää oli fiksusti kirjoitettu. Koko rahajuttu sai mut miettimään myöskin sitä, miksi meidän koko elämä pyörii kuluttamisen ympärillä: mitä vaatteita, meikkejä, ruokaa OSTIT. tuntuu välillä niin masentavalta tajuta tämä...

 
1. huhtikuuta 2012 klo 8.33 , Blogger r-ii kirjoitti...

tykkäsin tekstistäsi hirveästi vaikka en (vielä/enää) siihen kauheammin voi samaistuakkaan:) parasta tässä oli se ettet syyllistä/ota katkeraa asennetta parempituloisia kohtaan. itse tulen keski/hieman parempi tuloisesta perheestä, vanhempani ovat riskeeranneet ja laittaneet kaikkensa omaan yritykseensä, ja ärsyttää välillä kun ihmiset ottavat sellaisen "hyvätuloiset on kusipäitä" asenteen, vaikka jotkut (suurin osa) heistä on tehnyt paljon töitä sen eteen... olemme olleet todella köyhiä, ja jos tilanne siitä omalla työllä pahenee niin mitä pahaa siinä on:)
tykkäilen blogistasi muutenkin paljon tässä on "sitä jotain" :D

 
1. huhtikuuta 2012 klo 10.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Asiaa! Mä oon samaa mieltä sun kanssa ihan kaikesta tässä postauksessa. Joskus vaan ottaa niin päähän jos heppahullu kaveri valittaa olevansa köyhä, kun ei ole varaa toiseen hevoseen, kun ite täytyy miettiä että raskiiko ostaa maitopurkin! En siis ole katkera rikkaita kohtaan, mutta jos sattuu olemaan rikas, niin ei tarvis valittaa raha-asioista. Vaikka haluaiski sen toisen hevosen.

Lisäksi häiritsee kun jotkut ihmiset sanovat, että köyhyys on köyhien oma vika. Että esim. ois pitäny opiskella ahkerammin koulussa ja hankkia parempi ammatti tms. Mutta herranjestas, asiat ei todellakaan oo noin mustavalkosia! Entä jos vaikka jonku unelma-ammatti on se siivooja, ei sille sit voi mitään jos se siivoojan palkka ei vaan oo sieltä parhaasta päästä. Ja yksinhuoltajuus on vielä asia erikseen.

Ja vielä sellanen juttu, että inhoan sanontaa "raha ei tuo onnea". Se on mun mielestä sellaisten ihmisten sanonta, joilla ei oo koskaan ollu rahaongelmia. En ihan suoraan sanois että se tuo onnea, mutta se helpottaa pirusti elämää! Ja mun motto on "Raha ei tuo onnea, mutta rahattomuus tuo onnettomuutta."

 
1. huhtikuuta 2012 klo 10.52 , Anonymous Sofia kirjoitti...

Hei en tiedä onko vika mun koneessa, mut tän postauksen kuvat ei näy ja edellisesäkin näkyy vaan eka :o tosin edellisen postauksen kuvista näky vaan yks eli en usko et vika on mun netissä? Kannattaa tsekkaa vaan et ei kai kuse joku hosti, riippuu missä sun kuvat on :)

Minä ja Nico ollaan molemmat just ja just köyhyysrajan kohdilla - se mäkissä ja mä kaupan kassalla. Mut hyvin on pärjätty vaikka vuokrakin on reilu 800e - kyse on rahankäytön priorisoinnista, kuten säkin taisit tosi mainita :) ite vihaan sitä, kun kaverit kummastelee, miks esim. juon halpismerkkiä, tuon duuniin eväät kotoa, ostan halpoja kuteita ja käytän meikkiinkin mahd vähän rahaa. Usein kuulee kavereilta, että mikset osta sitä ja tätä, ku ei tää maksanu ku 40e. Neljäkymppiä on aivan helvetinmoinen summa! Helppo se on sellasen ihmisen puhuu, joka asuu vielä kotona ja saa tyylii viikkorahaa...

 
1. huhtikuuta 2012 klo 11.29 , Blogger Nukke kirjoitti...

Amen!

 
1. huhtikuuta 2012 klo 11.52 , Blogger Nelli kirjoitti...

hyva postaus :) tykkaan hirmuisesti blogistasi!

tama: "Ja sitä enemmän ymmärsin myös sen, että myös blogien lukijat ovat alkaneet kaivata myös jotakin todellisempaa kuin sitä loputonta kulutushysteriaa" ! luen kylla monia tyyliblogeja, mutta mun mielesta on arvostettavaa, etta voi kirjoittaa mielenkiintoisia postauksia ilman, etta vahintaan joka toisessa esittelee jonkun uuden ostoksen.

ihanaa kevatta sulle! ♥

 
1. huhtikuuta 2012 klo 13.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon niin samaa mieltä sun kanssa! Ja mitä sun blogissa rakastan on juuri se, ettei tämä ole semmoinen turha ostosten esittelyblogi.

Itelläni on kämppis, joka valittaa ettei ole rahaa ruokaan ja laskuihin. Silti se joka viikonloppu yrittää houkutella mua mukaansa baariin ja ostelee jatkuvasti uusia kenkiä & vaatteita. Pistänpä sen lukemaan tämän tekstin, jos vaikka sitten tajuais rahankäyttönsä järjettömyyden :)

-Terveisin toinen HOASin asukas

 
2. huhtikuuta 2012 klo 5.24 , Blogger Fibula kirjoitti...

Tä on kyllä todella hyvä, tärkeä ja mielenkiintoinen aihe! Jokaisella on varmasti oma mielipiteensä sanottavana tähän. "Köyhyys" on tosiaan täydellisen subjektiivinen kokemus. Kuulosti todella tutulta tuo, ettei ole rahaa lähteä ulos tuulettumaan, sillä ei ole rahaa. Sama juttu on käynyt mulle, itse opiskelin ja kaikki läheiset ystävät tekivät töitä opiskelun ohessa tai eivät opiskelleet ja tekivät kokopäiväisesti töitä. Heidän päähänsä ei vain mennyt, että esim. 20 euroa on tosi iso raha mulle. Jossain vaiheessa kyllästyin siihen, että en pääse viettämään iltaa kavereiden kanssa ja tuntui, että sosiaalinen elämä kärsi vähäisestä rahamäärästä. Nyt olenkin päättänyt, että elän hyvällä omallatunnolla opintolainan kanssa, käyn ulkona, ostelen silloin tällöin asioita ja käyn kuntokeskuksessa. Maksan lainan pois kun valmistun ja elän nyt hiukan vapaampaa elämää. Kaikilla ei ole tietty mahdollisuus lainaakaan, ymmärrän sen.

Naurettavaa on, että kerrankin eräs kaverini valitti, kun ostin kasan meikkejä 40:llä eurolla. Kaikki olivat markettikosmetiikkaa, eikä mukana ollut yhtään kallista tuotetta. Kyseinen tyyppi itse kuitenkin osti vain merkkivaatteita ja merkkikenkiä sadoilla euroilla. Miksi se on joillekin niin vaikeaa hyväksyä, että ihmiset laittavat rahansa johonkin eri asioihin kuin toinen?

Ja tosiaan, eivät kaikki voi tässä maailmassa olla johtoasemassa ja tienata hyvin. Jokaisen lähtökohdat ovat erilaiset, eivätkä kaikille vain yksinkertaisesti riitä rahkeet tai halu päästä sellaiseen asemaan. Itse opiskelen terkkariksi ja kyllä välillä kaduttaa, miksen ole lähtenyt jollekin rahakkaammalle alalle kuin hoitoala. ;)

 
2. huhtikuuta 2012 klo 5.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

(Heti alkuun pahoittelen pisteiden puuttumista kirjaimista mutta mun vaan tekee niiiin mieli kommentoida, olen siis ulkomaisella koneella...). No joo asiaan. Ensinnakin sun blogin pitaisi kylla olla enemman esilla, ma oikeasti rakastan sun kirjoituksia, etenkin naita kantaanottavia!

Sa olet ensimmainen bloggaaja, joka menee tassa mielestani pintaa syvemmalle. Tarkoitus ei tosiaankaan ole pilkata esimerkiksi Natan kirjoitusta, joka mielestani oli suurilta olin tosi jees, mutta siita puuttui juurikin se, mita sina tassa osittain painotat: kaikki ei ole niin mustavalkoista. Olen niin sataprosenttisesti samaa mielta! Toki olen samaa mielta myos siita, etta jokaisella _loppujen lopuksi_ on se mahdollisuus tehda esimerkiksi niita toita sen rahan eteen, mutta kaikille se ei vaan ole niin helppoa. Itse esimerkiksi mulla on yksinkertaisesti sama ongelma kun sulla: en pysty tekemaan toita ja koulua samaan aikaan, tai molemmat karsii. Monet kavereistani jotka asuu viela pienella paikkakunnal, ei yksinkertaisesti loyda toita, vaikka niita olisi etsinyt vuoden paivat - ja ma oikeasti puhun mista vain toista, siivouksesta pikaruokaloihin.

Mutta joo, todellakin pointsit siita etta otit mukaan sen todellisuuden, etta vaikka mahdollisuudet siihen rahan ansaitsemiseen kaikilla on, niin loppujen lopuks se todellisuus on myos sita etta paljon riippuu myos ihmisesta mita pystyy tekemaan. Niista ihmisista ma en edes mene sanomaan mitaan, jotka valittaa rahan puutteesta muttei tee mitaan sen eteen...

Itse tosiaan kuulun niihin kituuttaviin opiskelijoihin. Kaksi ensimmaista opiskeluvuotta elin tosiaan todella pienella rahamaaralla, kaikki ostokset piti kirjata ylos ettei budjetti vaan ylittyis. Voi luoja esimerkiksi sita hapean maaraa, kun kaverit pyysi kahville tai baariin, ja piti kieltaytya koska "ei huvita" tai "on muuta tekemista". Oikeasti mulla ei vaan ollut varaa, mutta mua havetti se niin paljon, etten kehdannut myontaa. En pystynyt edes syomaan kouluruokaa (joka on naurettavaa koska kouluruoka on ihan sairaan halpaa opiskelijoille), joten jouduin kitumaan koulussa etta voisin tehda illalla makaroonia ja ketsuppia, ja ihmiset ei oikeasti tajunnut etta miksi en syonyt koulussa (suurin osa epaili syomishairiota, jees...). Loppujen lopuksi soin oikeasti todella huonosti, mutta mita sille voi kun yhden kouluruokala-annoksen hinnalla saa paketillisen pastaa ja pestoa.

Viela pahemmaksi tilanteen teki se, etta oon syntynyt aika varakkaaseen perheeseen, ja en oikeen oo tottunut siihen ettei ruokaan oo varaa. Tiedan etta taa kuulostaa vahan oudolta, ja ehka jotkut sanoo nyt ettei mun pitais valittaa mutta nain se vaan on. Tiedan, etta mun vanhemmat olisi auttaneet, mutta jotenkin "aikuisena ihmisena" tuntui liian suurelta kynnykselta pyytaa mitaan. Toki joskus porukat antoi jotain pienta "vaaterahaa", oi jos ne tietais etta nekin pennoset meni ruokaan :D Mut on kasvatettu ihan eri tavalla kun monet tan paivan lapset, jotka tuntuu saavan kaiken minka ne haluaa. Vaikka oltiin tosiaan hyvavaraisia, en todellakaan ole koskaan ollut hemmoteltu, oon tyoskennellyt nuoresta astien esimerkiksi kesaduunissa ravintolassa jne., mutta loppujen lopuks multa ei oo koskaan puuttunut mitaan oikeasti tarkeaa. Onhan se vahan karua elaa noin, mutta ajattelen niin kuin sina: ei se ole kun tama opiskeluaika, minka aikana mitaa saastaa kaikessa. Toivon etta se tulee olemaan niin ja joskus opiskelun jalkeen oikeasti saisin olla miettimatta sita rahaa kokoajan. Talla hetkella olen vaihdossa, ja sain aika paljon tukia tanne, joten olo on kuin miljonaarilla. Ei tosiaan tee mieli joutua takas saastokuurille, mutta kesan jalkeen se taas alkaa...

No pointtina tassa tais olla se, ettei tosiaan kaikkien tilanne ole ihan samanlainen. Pakko vaan nostaa hattua sun tilannetajulle naissa kirjotuksissa, ja kiitos tasta postauksesta seka siita etta sa oikeasti ajattelet asioita kokonaisvaltaisesti :)

 
2. huhtikuuta 2012 klo 8.45 , Blogger Ina kirjoitti...

Kiitos aivan mahtavasta ja todellisuudentajuun kytkeytyneestä tekstistä! Tässä oli juuri sopivasti sun omakohtaista kokemusta ja mielenkiintosia vertauskuvia siitä, kuinka kaveri kysyy kaljalle - eikä kehtaa edes sanoa, ettei vaan ole rahaa. Sinänsä sääli jos ihmiset luulevat monien ''muotibloggaajien'' olevan normaalista poikkeavamman rikkaita, mutta onhan se kyse siitä mihin rahansa sijoittaa. Ja asuuko kotona, opiskeleeko minimibudjetilla vai onko mahdollisuudet käydä vaikka kahdessa eri työpaikassa. Ite oon vielä alaikänen ja asun landella vanhempien luona, yritän panostaa lukioon ja käyn arkena päivittäin töissä sen ohella (samalla säästäen jokaisesta palkasta tietyn summan sivuun tulevaa varten) Onneksi oon oppinu, että kaikkia rahoja ei saa törsätä kerralla, vaikka se mieliteko palkkapäivän kunniaksi saattaisikin olla aika suuri. Kiitos tästä ihanasta ja aidosta blogista, tykkään todella paljon! ♥ ja vielä pinnallisempiin kehuihin, sun luomivärit on upeat... niistä saa huippua inspiraatiota itelleniki :) puspus!

<3: Ina, mingomaloni.blogspot.com

 
2. huhtikuuta 2012 klo 10.17 , Blogger susanna89 kirjoitti...

Hyvä aihe! itseasiassa nuo Italian kartanot (jopa palatsit) on halvempia siellä kuin täällä, kuukausi sellaisessa voi maksaa jopa 600e tai alle, toista on Helsingin asunnot.. Mutta kumminkin hyviä esimerkkejä tässä jutussasi. Itse jätän yleensä kahviloissa käynnin kokonaan väliin, koska en näe järkeä maksaa vaikkapa kakkupalasta samaa summaa millä saisi kaupasta koko kakun

 
2. huhtikuuta 2012 klo 13.17 , Anonymous A kirjoitti...

Hyvä ja merkityksellinen kirjoitus!

Sulla on pointtia, sä tajuat. Jotenkin ihanaa että oot alkanut kirjoittaa muutakin kuin pelkkää lifestylepintaa. Nekin jutut on hyviä, koska olet hyvä kirjoittaja, mutta blogisi on saanut kovasti lisää syvyyttä. <3

Itse säästin opiskeluaikana myös asumalla solussa, vuokra n. 180e kuussa. Sillä tavalla pystyi jotenkin tuleen toimeen kun pisti kesätyörahat jemmaan talvea varten. Kukin tavallaan ja koitahan pärjäillä!

 
2. huhtikuuta 2012 klo 14.32 , Blogger Joanna kirjoitti...

Kiitos ensin kaikille näin yhteisesti jakamistanne tarinoista ja herättämästänne keskustelusta!♥

ami ja bonnie:
kiitos paljon! :)

Marianne:
Ei mullakaan! :D Kiitos!

Kaisa:
Joo se on paha. :( Ja harmi, koska kavereiden kanssa on kuitenkin kiva tehdä spessuja ja erikoisia juttuja kuten mennä välillä kunnon raflaan syömään tai käydä vaikka lintsillä, harmi vaan että useisiin näihin "spessuihin juttuihin" tarvitsee rahaa.

Jou!
Voih, kiitos paljon! :)

Ano:
Asiat ei oo niin mustavalkosia, että jos et käy duunissa niin oot laiska. Joskus se voi vaan olla niin, että jos et käy duunissa niin et pysty, se voi olla paljon syvempää. Samalla tavalla kun kehostaan pitää pitää huolta, pitää mielestäänkin pitää huolta. :) Sitäpaitsi mielen huonosta voinnista kärsii lopulta kehokin.

Ano:
Voih, apua! Ei tähän voi sanoa kuin KIITOS!♥

Ano:
Kiitos paljon, tästä tuntuu jotenkin oudolta puhua, mutta onneksi en ole yksin asiani kanssa ja se helpottaa. :) Toivottavasti muutkin ymmärtävät, että en varmasti ole ainoa!

Ano:
Joo mustakin pitää olla kyläl ihan saakelin hieno t-paita, että maksan siitä enemmän kuin kympin! Ja itsellä kanssa yleensä tili nollilla kuun lopussa, en osaa kuvitella millaista olisi elämä, jossa rahaa jäisi kuukaudessa "yli", eli vielä tilille kun uusi rahapäivä koittaa. Kiitos tarinastasi! :)

Inka:
Se on hyvä kysymys. :) Onneksi siihen voi vaikuttaa minkä ympärillä OMA elämä pyörii.

r-ii:
En ole katkera parempituloisia kohtaan, sillä heidän elämäntilanteensa on erilainen tai he paiskivat enemmän duunia kuin minä itse. :) Pakko mennä niillä korteilla mitä on saanut. Kiitos vielä!♥

Ano:
Hahah, hajosin ääneen tuolle hevosjutulle. :D On myöskin eri asia, että ei ole varaa hevoseen kuin, että "olen köyhä koska en pysty ostamaan hevosta." Tavallaan toki varakkaammillakin on oikeus valittaa sillä aivan sama kuinka suuria tai pieniä ongelmia on niin tottakai omat ongelmat tuntuvat itselle suurilta. Niin köyhien kuin varakkaampienkin tulisi vain miettiä, että jos on varaa valittaa, olisiko varaa tehdä jotakin toisin?

Tuskin mikään on mustavalkoista. :) Mitä unelma-ammattiin tulee niin ihmisillä ovat jo arvotkin niin erilaisia. Jollekin on tärkeää käydä työssä, josta saa hyvin rahaa joka kustantaa mukavan ja korkean elämäntyylin. Joillekin on tärkeämpää saada sellainen työ, jota rakastaa eniten maailmassa ja, että saa tehdä juuri sitä mitä haluaa juuri sellaisella kentällä missä eniten haluaa olla. Itse kuulun jälkimmäiseen.

Itse sanoisin ehkä, että raha tuo onnea muttei onnellisuutta. :)

Sofia:
Hmm, no kaikki on kyllä ladattu Bloggerin kautta eikä minulla ole ollut ongelmia minkään koneen kanssa...

Priorisointi on nimenomaan jutun ydin. :) Kaikkea voi saada, mutta toki voi yrittää, nimenomaan yrittää sillä se vaatii sitten paljon duunia jos tahtoo saada kaiken. Ja neljäkymppiä on paljon! Kaksikin kymppiä on!

Nukke:
To that!

 
2. huhtikuuta 2012 klo 14.32 , Blogger Joanna kirjoitti...

Nelli:
Ihanaa, että tykkäät. :) En sano, että sellaiset postaukset olisivat täysin saatanasta tai edes, että kaikki blogien lukijat olisivat niihin kyllästyneitä. Uskon kuitenkin, etä kulutuspostausten rinnalle on tarvetta myös "sisällökkäämmille" asioille! Sinne myös ihanaa kevättä.♥

Ano:
Ihanaa, että viihdyt.♥ Ruoka ja laskut kannattaa priorisoida aina ensimmäiseksi, lopuilla voi sitten tehdä mitä tahtoo. :) Ellei sitten ole superninja ja saa jotenkin keljuiltua molempia.

Fibula:
Kuten tuossa jo totesinkin niin kaksikymmentä euroa on todella iso raha! Joskus jo viisikin euroa on, tai mikä tahansa yli kahden euron. Joskus taas ei ole varaa EDES siihen kahden euron maitopurkkiin tai pitää yhdistää kaikki tilit ja käteiset, että saisi euron kasaan.

Itsekin kyllästyin itkemään (kirjaimellisesti) joka kuusi raha-asioideni toivottomuutta ja tein pitkän vastustelun jälkeen lopulta päätöksen nostaa opintolainaa. Välillä pelottaa, mutten lopulta ole katunut hetkeäkään sillä saan nyt elää sellaista elämää kun nuoren kuuluisi; käydä välillä ulkona syömässä tai leffassa tai muuta kivaa ilman, että se pitäisi budjetoida kaksi kuukautta etukäteen. Muutama satanen on iso raha yksinasuvalle opiskelijalle, mutta työssäkäyvänä aikuisena se on sitten helpompi laittaa sivuun velan takaisinmaksuun!

Ano:
Kiitos panostuskommentista! :) Ja kiitos paljon, että muutenkin tykkäät blogista.♥ Mikään tässä elämässä ei mielestäni ole mustavalkoista, eivät raha-asiat eivätkä mitkään muutkaan asiat. Se on kamala tunne kun ei ole oikeasti varaa tehdä jotain, edes käydä kahvilla, ja sitten ei kehtaa sanoa suoraan miten asiat ovat. Itsekään en kehtaa sanoa suoraan muuta kuin ihan parhaille kavereilleni.

Itse olen onnellisessa tilassa siinä mielessä, että saan ilmaisen kouluruuan joten huolimatta siitä olisiko minulla koulua vai ei, pyrin joka arkipäivä syömään koululla ja näin ollen ruoka tarvitsee kustantaa itse vain viikonloppuisin, sen lisäksi sunnuntaina yritän käydä aina tapaamassa äitiä, joten saan syödä siellä samalla. :) Minusta olisi ihanaa tehdä joka päivä hyvää ruokaa kotona, mutta olen päättänyt että se on se asia mistä itse tingin.

Kiitos vielä!

Ina:
Kiva, että tykkäsit! Ihmisiä ne bloggaajatkin on ja vain kourallinen suomalaisista bloggaajista tekee oikeasti rahaa blogillaan. Monet asiat vaikuttavat rahatilanteeseen ja juuri siksi asiat eivät ole niin mustavalkoisia. :) Kiva, että tykkäät!♥ Rakastan sun blogia! :D

susanna89:
MITÄ??? Tiedän siis minne suuntaan. :D Kahville kannattaa muuten lähteä ja ottaa teetä! Se maksaa yleensä vain pari euroa toisin kuin viittä euroa hipovat kahvit ja muut härpäkkeet. :) Pyrin itse aina lähtemään mukaan rahattomuudestani huolimatta jos vain mahdollista. Siksi olen ollut baarireissuillakin lukuisia kertoja täysin juomatta!

A:
Kiitos paljon.♥ Solu on mielestäni mahtava siirtymä porukoiden luona asumisen ja oman asunnon välillä. :)

 
3. huhtikuuta 2012 klo 5.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi hyvä postaus ! tää olis voinut ollu kun mun oma kirjoittama :D

 
3. huhtikuuta 2012 klo 13.36 , Blogger ebeth kirjoitti...

Olipa hyvä postaus! Ite tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan vanhemmiltani rahallista tukea, jos niikseen tulee. Eri asia tietty on, kehtaanko sitä työssäkäyvänä (opiskelijana tosin) pyytää. Asun suht kalliissa asunnossa ja ostelen ihan liikaa meikkejä ja vaatteita, mutta sitten kituutan ruoassa ja ulkonakäynnissä. En tykkää mennä ravintolaan, koska voisin kotona syödä sen pakastepitsan eurolla ja juoda lidlin limpparia. Baareissa käyn hyvin harvoin, sillä silloin menetän kontrollin rahankäytössä.
Ehkäpä juuri sen takia kauhistelenkin kavereitani, jotka käyvät vähintään kerran viikossa ulkona syömässä ja ostelevat kalliita ruokia ja viinejä (kun minä tyydyn el tiempoon). Jokaisella on tietenkin prioriteetit elämässä.
Mutta niin, kyllä mäkin lottovoitosta haaveilen!

 
6. huhtikuuta 2012 klo 3.23 , Anonymous janina kirjoitti...

Kiitos tästä realistisesta postauksesta. Tämä oli paras kaikista pinnalla olleista raha-postauksista mitä olen lukenut. Pakko minunkin sanoa tuosta Natasta, niinkuin näköjään muutkin ovat kommentoineet. Arvostan siis kyseistä henkilöä ja hänen elämänasennettaan kovasti, mutta hän puolestaan kuuluu siihen kastiin joka ei välttämättä tajua, että vaikka töistä saa rahaa, niin joskus myös niitä töitä EI VAAN SAA. Ei vaikka kuinka yrittää. Ehkä masentavinta ikinä on, kun joku sanoo get a job! Vittu niin yritänkin, olen 6kk yrittänyt, mutta en ole saanut kuin kaksi osa-aikaista duunia(en siis opiskele) Joiden työvuorojen kanssa pomot eivät suostuneet joustamaan ja jouduin toisesta duunista luopumaan. Jouduin muuttamaan erilleen poikaystävästäni neljän tytön kimppakämppään jossa maksan vuokraa vain 200e/kk. Ennen maksoin 350. Silti elän tiukilla, vakka olen töissä, vaikka yritän jatkuvasti etsiä kokoaikaista duunia. I really will get a job.

 
8. huhtikuuta 2012 klo 3.28 , Blogger emilia kirjoitti...

Tosi hyvä teksti! Itekin tykkäsin, että menit vähän pintaa syvemmälle ja mulle itselle tää oli jotenkin tosi helposti ymmärrettävissä. Osaat kyllä kirjoittaa hyvin. :-)

 
8. huhtikuuta 2012 klo 5.39 , Blogger Joanna kirjoitti...

ebeth:
Kyse on nimenomaan tinkimisestä. :) Itse taas tykkään käydä "elämässä" kavereiden kanssa, oli kyseessä sitten leffa tai safkat, mutta sitten taas kituutan noissa meikeissä ja vaatteissa. Mulla pysyy myös onneksi kontrolli baarissa ja saatan usein olla mukana ihan selvin päinkin. :) Lottovoitto meille!!

janina:
Kiva, että tykkäsit. :) Uskon, että sitä ettei töitä "muka" saa pidetään joskus vain selityksenä siksi, että monet sanovat niin vaikka ovat oikeasti vähän nirsoilleet hakemuksiensa suhteen. On kuitenkin oikeasti myös ihmisiä jotka hakevat tasan kaikkiin paikkoihin mutta vastausta ei vaan kuulu. Itse nirsoilen työpaikoissa koska jonkunlaisia duuneja en vain kestä, mutta mun "paskaduunit" ei ehkä ole niitä perinteisiä paskaduuneja. Esim. siivoojan hommat on musta tosi nastoja vaikka se onkin fyysisesti raskasta. Mutta hei, muista että tää on vaan vaihe eikä koko loppuelämä tuu olemaan tätä! :) ♥

emilia:
Kiitos paljon!♥

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu