Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

t: Z0MBIE

tiistai 15. toukokuuta 2012

t: Z0MBIE

Vaikka en koko ikänäni ole kärsinyt mistään muusta kuin hyönteistenpuremiin kohdistuvasta allergiasta, on minut vallannut tänä keväänä siitepölyallergia. Siis mitä, minut! Lieneekö johtuvan siitä, että nyt on kai enemmän pölyä ilmassa kuin koskaan mutta nyt tämä olotila on kyllä puhjennut kukkaansa. Tällä hetkellä vedän antihistamiinia sekä pudottelen silmätippoja tasaisin väliajoin. Niiskuttelun vielä kestäisin, muttakun nämä silmät! Voi pyhä kolminaisuus kun kutittaa, sattuu ja kirvelee (hierominen ei muuten auta, kokeilin, ei olisi pitänyt).

Siksi siis olen joutunut luopumaan lähiaikoina silmämeikistäni täysin sillä ne ovat jo poissa ennen kuin ehdin ovesta ulos. Silmämeikin lisäksi olen joutunut luopumaan myös ripsenpidennyksistäni, jotka ovat jo kaikki varisseet pois, niin ja omista ripsistäni myös sillä sen verran raffia on tämä silmien raapimiseni. Tämän vuoksi olen joutunut luopumaan myös päivän meikki -postauksista hetkeksi, tai ylipäätään juurikaan mistään postauksista, joissa näkyisi minun naamani.


Tässä kuitenkin päivän meikkiä viime viikolta, jolloin postilaatikostani kolahti (tai no okei, lähetti toi) uusi MACin paketti ja jolloin minulla ei vielä ollut aavistustakaan siitä miten pahaksi zombitautini ältyisi, vaikka se olikin tässä vaiheessa jo niin paha, että olin vähintäänkin hieronut kaikki ripseni pois. Ignorance is bliss. Meikkini punainen lanka oli suoranaisesti liitoksissa paitani väriin, johon yritin matchata niin kynsilakkani kuin luomivärinikin.


Nämä meikit pysyivät kasvoillani ehkäpä 10 minuuttia mikä ei suinkaan johtunut meikin huonoudesta vaan vetistelevistä, kutiavista antikristus-silmistäni. Jo näiden kuvien ottovaiheessa oli luomiväri kerennyt hieman kaikota hieroessani, suokaa siis anteeksi vetiset "häivytykseni" älkääkä antako näille kuville mitenkään huiman paljon painoarvoa meikin laadun arvottamisen suhteen.


Hyvä puoli tässä allergian kourissa möyrimisessä on se, että kun en voi käyttää meikkiä saavat kasvonikin vähän hengähtää. Ja ripsiparkani jotka ovat jo kovilla ripsenpidennysten, silmätippojen sekä loputtoman vääntämisen, kääntämisen ja hieromisen jälkeen. En malta odottaa päivää, jolloin allergiani loppuu ja saan ripseni takaisin.


  • Pohja: Cover All (Wet 'N' Wild), tasoittava meikkivoide (Yves Rocher), Mineralize Skinfinish -puuteri (sävy Lightscapade, MAC), poskipuna (sävy Fleet Fast, MAC).
  • Silmät: Luomivärisetti (sävy Dynamic Duo 3, MAC), kulmakarvasetti (Wet 'n' Wild), ripsiväri (Oriflame).
  • Huulet: Huulikiilto (sävy Riviera Life, MAC).
  • Kynnet: Kynsilakka (Bella's Choice, H&M).


Kaiken tämän valossa saattekin lähitulevaisuudessa ainakin jonkin aikaa "valitettavasti" lukea lähinnä tuote-arvosteluita. Jos siis tulevaisuudessa ihmettelette niiden paljoutta, ei kyse ole suinkaan siitä että olisin muuttunut kaupalliseksi meikkihuoraksi vaan siitä, ettei välistä löydy maanläheisempiä postauksia ruman naamani takia. Yllä vähän teaseria siitä mitä on luvassa, tulossa ainakin suomalaista ja jenkkiä vähän näin vastapainona toisillensa; nimittäin uutta Lumenea ja ah, sitä niin ihanaa MACia! Kumpaa odotatte enemmän?

PS. Tähän saa alle saa enemmän kuin mielellään laittaa siitepölyallergiavinkit jakoon! Tietääkö kukaan mikä olisi fiksuin tapa esim. lähteä lenkille ilman, että esim. kuolen?


Tunnisteet: ,

13 kommenttia:

15. toukokuuta 2012 klo 6.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi toista! Duact on kaveri kun niiskuttaa ja olo on tukkoinen, mutta silmiin en osaa sanoa mitään. Miten olis jotkut uimalasit? :D No ei, vmäinen vaiva, koitahan jaksaa!

Hei mä ehdottaisin ja toivoisin jonkinlaista kämppä/sisustuspostaushommelia, koska mulla on nyt joku sisustuskuume ja haluan imeä inspiraatiota joka tuutista. Sehän olis hyvä nyt, jos pärställä on zombievaivoja ;)

 
15. toukokuuta 2012 klo 7.06 , Blogger Noora kirjoitti...

Siitepöly on kyllä varmaan pahimmillaan just nyt, tai ainaki miusta tuntuu sille eli samalle ku siusta :-D Ihan järkyttävää miten voikaan tuntua inhottavalle!!! Vaikka oon syöny allergialääkkeitä päivittäin jo varmaan pari kuukautta ni olo on ja pysyy, mikä kumma tähän auttais :-D

Lumenen juttuja odotan eniten, töissä oon jo pyöritelly vaikka mitä uutuuksia, pitäis vaan tutustua :D

 
15. toukokuuta 2012 klo 7.15 , Blogger susanna89 kirjoitti...

Kohtalotoveri! upea meikki, minulla ei meikki nyt edes pysy.. En osaa muuta suositella kun että pitää olla kotona ikkunat kiinni, silleen ainakaan minä en kärsi niin paljoa

 
15. toukokuuta 2012 klo 7.35 , Blogger susanna89 kirjoitti...

niin ja helpottavaa kuulla että muillakin on allergiaa, kun monissa blogeissa ei lue mitään allergiasta niin kuvittelin jo olevani lähes ainoa kärsijä

 
15. toukokuuta 2012 klo 7.50 , Blogger Nukke kirjoitti...

voi ei älä sano että macin seilori meikeistä kyse .____. pakko saada

 
15. toukokuuta 2012 klo 9.43 , Blogger Joanna kirjoitti...

Ano:
Yhy. Yhy. YY! Itseasiassa mulla on koti-kuvat valmiina koska muutin hiljattain mutten ole vain kerennyt niiden pariin vielä! Ehkäpä siis...! :)

Noora:
Nojoo! Flunssan vielä kestän, mutta nää SILMÄT ARGH!! Lumesta pian! :)

susanna89:
Joo ikkunoita en pidä muutenkaan paljoa auki. :) Varmasti on meillä muitakin kohtalotovereita!

Nukke:
Hey sailor! Ehkäpä. ;)

 
15. toukokuuta 2012 klo 9.45 , Blogger ebeth kirjoitti...

Voi kurjuus!
Tänään puhuttiin radion uutisissakin tuosta, että ennen allergittomat ovat tänä keväänä saaneet pahojakin oireita.
Itse olen onneksi tuolta välttynyt, mutta kyllä sen siitepölyn määrän huomaa jo pelkästään parvekkeelta - pöytä ihan keltainen vaikka pari päivää sitten siivottu :/

 
15. toukokuuta 2012 klo 9.50 , Blogger Jemina kirjoitti...

Tämä on ollut ihan tosi inhottava kevät! Minulla ei onneksi oireile nenä tai kurkku, mutta silmät ja iho sitten sitäkin enemmän. Apteekkitäti melkein pelästyi mun silmiä ja niiden ympäryksiä kun menin epätoivoisena hakemaan lisää apuja! Mutta antihistamiinia ja silmätippoja on onneksi olemassa. Ja koivun kukinta alkaa kai reilussa viikossa olla ohi, niin sitten helpottaa.

Katupöly ei tietenkään lopeta kukintaansa, mutta ei kaupungista malta olla pois!

Apteekkitäti myös vinkkasi että ihottumaan voi laittaa kortisoonia. Ja ihan vähän kuulemma uskaltaa laittaa luomillekin vaikka yleensä ei suositella. Ehkä mun silmät oli sen verran pelottavassa kunnossa...

 
15. toukokuuta 2012 klo 11.40 , Blogger Jane kirjoitti...

Jeee, muitakin allergikkoja :D Täälläki silmät kutiaa ja valuu ja kirvelee ja vuotaa niin että oksat - ja meikit - pois, nenä vuotaa kuin murtunut pato ja kurkku kutiaa niin että tekisi mieli tikulla vähän käydä rapsuttelemaan... Antihistamiineja menee kolminkertainen annos vuorokaudessa siihen nähden mitä pitäisi. :D
Tosi harva ei-allergikko ymmärtää millasta riesaa oikeestaan näinkin pienestä jutusta voi olla.

 
15. toukokuuta 2012 klo 12.29 , Blogger hehe kirjoitti...

voi jessus, allergian kanssa tuskaillaan täälläkin! tosin itselläni on "normikeväänäkin" aika pahat allergiaoireet niin tää kevät on kyllä ollut yhtä tuskaa! tekis mieli repiä silmät päästä!! :( oikeestaan mieluusti repisin samalla koko pään irti kun lisäksi kutisee nenä, kurkku ja korvatkin(!), aivastuttaa jne ... yölliset allergiakohtaukset vie yöunet ja päivälläkin olo on tuskainen :s kaikista kamalinta tässä on se, että oikiksen pääsykokeet häämöttää alle kuukauden päässä ja mun lukutehokkuus kärsii kyllä aika pahasti tästä allergiasta :( vähän vaikea lukea kun silmät on melkein turvonnu umpeen :DDDD hävettää mennä valmennuskurssillekin silmät punasina kun kaikki varmaan ajattelee, että oon epätoivosena itkeny koko yön :D:D vetelen ihan laittomia annoksia tujuja allergialääkkeitä, mutta perkule kun ne väsyttää niin paljon, että ei meinaa lukemisesta tulla yhtään mitään, mutta toisaalta ilman lääkkeitä varmaan tukehtuisin :D se hyvä puoli tässä pääsykoetilanteessa on, että tää mahdollistaa kyllä aika hyvin eristäytymisen sisätiloihin, joskin vähän nyppii kun ei voi pitää edes ikkunaa auki, että vähän sais raitista ilmaa tänne lukubunkkeriini:D hahhah anteeks hirvee avautuminen, allergiattomat kaverit ei vaan tajuu:D

innolla kyllä odotan sitä päivää että pääsee taas käyttämään ripsaria!!:D

 
15. toukokuuta 2012 klo 16.19 , Blogger janni kirjoitti...

ei muuta kun allergialääkkeitä naamariin, niin ei vaivaa siitepölyt! :D niin ja silmätipat on kans superhyviä!

 
15. toukokuuta 2012 klo 23.25 , Blogger Elina kirjoitti...

aaahahaha antikristus-silmät, me loves :D

 
16. toukokuuta 2012 klo 11.22 , Blogger Joanna kirjoitti...

ebeth:
Joo näemmä, mulla ei oo KOSKAAN ennen ollut mitään ja nyt ihan hirveet oireet! :(

Jemina:
Joo mun ekat sanat apteekkiin astuessa oli "tota, mä tarvisin jotain allergialääketta tai mä esim.... kuolen." :D Ja viikon päästä onko! LUOJALLE KIITOS!

Jane:
:D :D :D :D I FEEL YOU SIS!!!!!

janni:
joo kun oliskaan niillä vaan kuitattu!

Elina:
Funny 'cause it's true....

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu