Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rokkarille Morsian TOP 5

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Rokkarille Morsian TOP 5

Minun täytyy tunnustaa jotain. Olen aivan toivoton TV-fanaatikko vaikken kyseistä laitetta edes kotonani nykyään omista. Minut on helppo koukuttaa sarjaan kuin sarjaan ja välillä fiilistelen jopa vuosikymmenten takaisia sarjoja (e.g. Charmed, OC). Tällä hetkellä kaikki uutukaiset lempisarjani kuten Greyn Anatomia, Rakkauden Anatomia, Cougar Town, Big Bang Theory, Supernatural, Californication, Two and a Half Men, New Girl sekä Criminal Minds ovat kuitenkin jokaikinen tauolla! Joten kärvistellessäni lohtua tottakai haettava jälleen takavuosien lempparista.

Tällä kertaa nimittäin Rock Of Lovesta eli tökerösti suomalaisittain sarjasta nimeltä Rokkarille Morsian! Jos joltakin on mennyt ohi ohjelman konsepti tai ehkäpä koko sarja niin Rokkarille morsian kuvaa siis 25 naisen joukon keskinäistä kilpailua rockbändi Poisonin Bret Michaelsin tyttöystäväksi pääsemisestä. HAH. HAH. Onko parempaa? HAH. Jos joku on seurannut tai koukuttunut Unelmien Poikamies -konseptiin niin tässä sarjassa noudatetaan pitkälti samaa kaavaa, ihan vaan reilusti törkeemmin eikä kovin kevyin rokkimaustein.


Käytännössä kokisin koko sarjan naisia kohtaan todella alistavana ellen näkisi sitä niin uskomattoman humoristisena ja viihdyttävänä. Välillä tuntuu, että vain kolmasosa talon/bussin naisista on oikeasti millään tapaa täysjärkisiä ja loput ovat joko päästä varpaisiin hulluja tai sitten blondeja sanan kaikissa merkityksissä. Siis sellaisia, että jos niillä on aivosolu niin se on varmaankin kovin yksinäinen. Jos en näe tätä sarjaa alistavana niin minkälaisena sen sitten näen? No, ensinnäkin minun pitäisi varmaankin nyrpistellä nenääni sarjassa esiintyvien naisten esillepanolle, mutta jokin siinä vetää minua puoleensa. Sarjan naiset ovat siis juurikin niitä kliseisiä rokkareiden tyttöystäviä; tähän voisi yhdistää sanoja kuten Hollywood, silikoni, leopardikuosi sekä tahmainen huulikiilto. 

Sen sijaan että nämä asiat yököttäisivät minua ne jotenkin huolestuttavasti inspiroivat. En voi sille mitään, mutta totuus on että suurin osa sarjan suorastaan törkeän näköisistä naisista on myös aika hiton kuumia. Olen löytänyt sarjasta monta inspiroivan näköistä naista jotka ovat säväyttäneet minua joko upealla tukallaan, yliampuvilla meikeillään, törkeillä silikoneillaan, kauniilla kasvonpiirteillään tai ihanan mauttomalla pukeutumisellaan. 

Lähitulevaisuudessa ajattelin toteuttaa muutamia meikkejä, joiden inspiraatio juontaa juurensa suoraan tähän sarjaan, mutta sitä ennen ajattelin esitellä suosikkini näistä inspiroivista naisista. (Saattaa sisältää juonipaljastuksia.)


DAISY DE LA HOYA (viralliset sivut) ei mitenkään säväyttänyt minua heti alkajaisiksi tyylillään ja löytyy siksi listan häntäpäästä. Mitä enemmän Daisy kuitenkin paljasti persoonaansa sitä viehättävämmältä hän alkoi minulle kuitenkin näyttää ulkoisestikin, olen nimittäin aina ollut sellainen ihminen jonka mielestä ihmisen persoona antaa myös ulkonäköön niin paljon lisää. Minusta oli ihastuttavaa miten kultainen sydän näiden silikonien alta löytyi. Ilmeisesti moni muu huomasi saman, sillä pudottuaan tästä ohjelmasta, Daisy sai oman spin-off sarjan nimeltä Daisy Of Love. Tutkiessani mitä Daisy puuhailee nykyään, selvisi että sen lisäksi että hän luo muusikon uraa (krhm, tähän voisin vähän yskiä), hän toimii myös yhden lempiorganisaationi To Write Love On Her Arms tiedottajana!


MINDY HALL (viralliset sivut) oli mielestäni ehdottomasti koko sarjan sympaattisin ja maanläheisin hahmo ihanan etelän aksenttinsa kanssa. Olen ikuisesti katkera ettei Bret valinnut tätä naista, sillä tällä naisella oli oikeat tunteet pelissä ja täysin ilman taka-ajatuksia. Minusta oli myös ihanaa miten Mindy oli niitä harvoja naisia, jotka oikeasti kohtelivat myös muita talon naisia hyvin huolimatta siitä kuinka pahoja vastustajia kyseiset naiset olivat.


KRISTY JOE oli kiistämättä ehkä talon toisen kauden väitellyin hahmo, mutta sitä ei ole kieltäminen että ulkoisesti Kristy oli minun silmiini näin heterosti erittäin kuuma pakkaus. Kristy oli mielestäni tietynlainen sekoitus Megan Foxia ja Katy Perryä kuitenkin tietynlaisella rock'n'roll lisällä. Toisaalta tästä tytöstä löytyi myös jotakin todella maanläheistä mikä ehkä minua kuitenkin kosketti eniten. Etsiessäni tietoa siitä mitä Kristy on tehnyt ohjelman jälkeen, selvisi että hän on ollut osallisena ohjelman toiseen spin-offiin nimeltä Charm School, jossa Sharon Osbounre opettaa ohjelman typyille vähän käytöstapoja. Voiko olla mitään mahtavampaa?!? Katsomislistalla heti seuraavaksi!


INNA DIMITRENKO oli toisen kauden upean rempseä ukrainalainen pakkaus, joka osasi aina pitää hauskaa ja vältellä draamaa. Innassa minua viehätti ehkä kaiken sen huolettomuuden lisäksi juurikin se upea rock'n'roll-asenne sekä luonnonkauniit kasvot, joita ei edes tarvinnut peittää paksun pakkelikerroksen alle.


BRITTANYA O'CAMPO, nykyisin Brittanya Razavi (viralliset sivut) on aina ollut ulkoisesti ehdoton suosikkini sekä mahdollisesti yksi maailman kauneimmista ja cooleimmista naisista. Tällä tarkoitan siis sitä että jos voisin näyttää keneltä tahansa tässä maailmassa niin Brittanya ja saattaisi olla oiva valinta. Harmi etten vain taida olla sisäisesty yhtä HC. Brittanya on mielestäni samaan aikaan uskomattoman kaunis ja luonnollisellakin meikillä hurjan suloinen, mutta samanaikaisesti kaikkine tatuointineen, meikkeineen ja asenteineen ihan älyttömän cool. Ilmeisesti vähän liian cool sillä hän hiljattain vietti kuusi kuukautta vankilassa pahoinpideltyään naisen pimp cupilla. Tasokasta. Kaikkien sarjassa nähtyjen tyttöjen tyyleistä ja meikeistä Brittanya kuitenkin inspiroi minua eniten ja nuo poskilävistykset ja niistä aiheutuneet hymykuopat.... harkitsen, harkitsen vakavasti.

Onko täällä muita kyseiseen sarjaan aikoinaan koukuttuneita? Kuka oli 
teidän lempparinne? Mitkä muut sarjat koukuttavat?

KAKSI VIIMEISINTÄ KAUTTA VOI KATSOA TEKSTITYKSIEN KANSSA KATSOMOSTA!



Tunnisteet: , ,

13 kommenttia:

23. heinäkuuta 2012 klo 8.29 , Blogger Darling kirjoitti...

Seurasin uskollisesti Rokkarille morsianta ja myös Daisyn omaa vastaava. Siis tämä on ihan pirun koukuttavaa viihdettä, sillä yleensähän noi naiset tietää tasan tarkkaan mihin ne lähtee. :D Itse ainakin tarvitsen vähän tämmöstä hömppää tasapainottamaan niitä vakavempia sarjoja, joita seuraan. :P

Oma suosikkini oli Jess. http://images.buddytv.com/articles/rock-of-love/image/jes.jpg Ja olihan siellä muitakin lemppareita, mut tämä on varmaan suurin suosikki. Ihailin Jessin rokkarityyliä ja mullakin sattuu olemaan pinkkiä raitaa päässä, ehkä siksi kiinnitti huomioni. :D

 
23. heinäkuuta 2012 klo 8.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa, että sinäkin seuraat kyseistä sarjaa! Pakko myöntää että tosi-tv-friikkinä olen seurannut Rock of lovea ja mielestäni se on hauskaa viihdettä parhaimmillaan! :D Olen lukenut jo pitkään blogiasi ja se on kyllä yksi lemppareistani, vaikutat huippu persoonalta! Jatka samaan malliin :)
-j

 
23. heinäkuuta 2012 klo 8.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä koukutan kanssa sarjoja ihan hullun lailla vaikka ei mullakaan telkkaria ole. Kahta lukuun ottamatta kaikki rikossarjat uppoo täysin. Sitten tietty kaikki frendit, miehen puolikkat, kolmas kivi auringosta, 70 show ja muut yhtä naurettavat.

Tän hetken ykkös suosikit on hawaii 5-0, vankikarkurit (suomessa tuli vasta 1 kausi, oon kattonu kakkosenkin) ja warehouse 13 jonka nelos tuotantokausi alkaa amerikassa TÄNÄÄÄN. Suomessa koko sarjaa ei oo olemassakaanD:

 
23. heinäkuuta 2012 klo 11.21 , Blogger Unseen kirjoitti...

Daisy <3 Ruma ku mikä mutta jumalauta miten upee sleevi. Oon kuolannu tota tatuointia siitä lähtien kun pilkahduksen siitä näin selatessani tv kanavia.

 
23. heinäkuuta 2012 klo 11.29 , Blogger liisa kirjoitti...

missä on se hullu ranskalainen blondi :D se oli ihana!

 
23. heinäkuuta 2012 klo 14.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ahahahah, maailman parasta viihdettä - hands down :--D

Ah, ihana Brittanya. Niin niin niiiiiiiin kuuma. Melkonen jauhopää, mutta on se vaan oikeesti niin kaunis, että saa anteeks tyhmyytensä. Mun mielestä Taya oli kans yks kauniimmista tuolla, mutta todellaki niin väärä valinta kun vastassa oli Mindy. Hahaha nyt en saa päästäni niitä loppupään jaksoja missä ne kaikki hoki sanaa "funk" Mindyn kohdalla kun sillä oli aina niitä sen angstikohtauksia. Aiai.

Ja sit mitä tulee Daisy Of Love'n niin London ja sen naama. AH. Flex hyvänä kakkosena.

 
24. heinäkuuta 2012 klo 3.23 , Blogger Joanna kirjoitti...

Darling:
Ai tuliko Daisy Of Love telkkarista Suomessakin?! En tiennytkään! Se odottelee jo koneella katsomista, siirryn sen pariin heti kun olen katsonut Rock Of Loven ensimmäisen kauden loppuun. :) Jess oli mun lemppari myös sillon joskus kun katsoin sarjaa ekaa kertaa! Nyt se ei iskenyt niin paljoa enää, fiilaan sen sijaan Samia.♥

Ano:
PA-RAS. Voih, kiitos! I will :)

Ano:
Joo Frendit tietty kanssa mutta niitä en oo nyt kauheesti kattonut koska katoin niitä yhteen aikaan päivittäin jatkuvasti joten osaan ne nyt ulkoa. :D

Unseen:
Nohnoh! :D Naamaanhan ei voi vaikuttaa, mutta sillä on välillä tosi magee ihanan törkee tyyli! Eikös siinä sleevessä oo Jack jossain? :D

liisa:
Hahahah Angelique! :--D http://media.tumblr.com/tumblr_m746h2ZP4v1r6bozc.png

Ano:
BRITTANYA ♥ En kestä miten kuuma!!! Tayasta en ite kauheesti tykänny millään tavalla paitsi siinä mielessä että se oli välillä tosi kypsä mikä oli virkistävää tollasessa talossa :D Esimerkiksi kun exät tuli kylään niin se käsitteli tilanteen tosi hyvin. Mutta Mindy.♥ Joo Mindy gets in a funk haha :D Odotan innolla Daisy Of Lovea ja kaikkien miesten naamoja (ja vähän muutakin)!

 
24. heinäkuuta 2012 klo 11.04 , Anonymous Annie kirjoitti...

Daisyn tatskoista tuli mieleeni... Pakko mainita vielä yksi kuuma kaunotar, joskaan ei Rokkarille Morsiamesta, vaan Huippumalli Haussa-ohjelmasta josta valitettavasti tippui ihan ohjelman alkumetreillä. Kyseessä on siis jumalaisen kaunis Micheline Pitt.

https://www.facebook.com/pages/Micheline-Pitt/141816405883708

Ei sinänsä liittynyt Rokkarille morsiameen, mutta rock-asenteensa ja tatskojensa (ja tissiensä :D) puolesta käy hyvin joukkoon! Ah.

 
25. heinäkuuta 2012 klo 0.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

millon tuo tulee telkkarista

 
26. heinäkuuta 2012 klo 13.23 , Blogger Joanna kirjoitti...

Annie:
Kivat tissit on! :D Ja aika kuuma, huh!

Ano:
Tullut jo, netistä voi katsoa postauksen linkistä.

 
27. heinäkuuta 2012 klo 3.36 , Anonymous ankka kirjoitti...

aaah rock of lovee!!pari kesää sitten tuli seurattua ihan hulluna kyseistä sarjaa ja ehottomasti lempparein oli daisy ja brittanya! brittanyassa juurikin noi poskilävistykset oli jotain niin upeeta,että siitä innostuin itekin ne hommaamaan!:) suosittelen,hymykuopat on ihania;)

 
28. heinäkuuta 2012 klo 3.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kannattaa katsoa pretty little liarsia

 
29. heinäkuuta 2012 klo 7.51 , Blogger ritu kirjoitti...

Ekan kauden Rock of Lovea ohitin vahingossa melkein kokonaan, kaks viimestä näin ja kattelin keväällä uudestaan netistä. Ja noi lempparit on JUST samat! Inna oli sellanen josta en oikeen osannu päättää tykkäänkö vain inhoonko, mut onhan se ihan loistava, puoli pulloo tequilaa naamaan ja meno vaan jatkuu :D Mut Krity Joe, Brittanya ja Mindy oli niiiin ihania. Tiivistit ihan täydellisesti sanoiks sen, miks Krity Joe ja Brittanya on niin kuumia :D

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu